2016 pähkinänkuoressa

Vuosi 2016 on ollut hyvä vuosi. Paikoin haastava, mutta yhtä kaikki kovin onnellinen.

Sain torstaina Punavuoren asuntoni avaimet ja olenkin eilen ja tänään oikeastaan vain siivonnut täällä. Purkanut matkalaukkuja ja muuttolaatikoita ja pala palalta koonnut asuntoa taas itseni näköiseksi. On ihanaa olla kotona. Laatikoita on edelleen neljä varastossa, mutta niiden purkaminen jääköön ensi vuoteen. Aluksi iski pieni ahdistus keskeneräisestä kodista vuoden vaihtuessa, mutta käänsin ajatusmallin päälaelleen ja kuten siskollenikin eilen selitin,

"mun koti on niin kuin mun elämä. Kesken, koska milloin elämä muka on valmis, mutta just nyt hyvällä mallilla ja menossa oikeaan suuntaan."

Siskoa nauratti, mutta ajatus sai hyväksyvän nyökkäyksen.

Juuri nyt täällä on puhdasta ja siistiä. Jääkaapissa on pari pulloa kuohuvaa, juustoja ja, rumpujen pärinää, purkkicroissantteja! Iloitsin suunnattomasti kun niitä löytyi lähikaupastani. Ne olkoon vuoden ensimmäinen aamiainen.

Juhlin vuoden vaihtumista pienessä ystäväpiirissä tapas-nyyttärien äärellä. Luvassa on, no niitä tapaksia ja vähän kuplajuomaa. Myös sana "tähtisädetikut" on mainittu.

Vuodenvaihde on myös perinteisesti sitä aikaa, kun tarkastellaan mennyttä vuotta ja kaikkea sitä, mitä siitä onkaan jäänyt käpälään. Kuluneena vuonna olenkin oppinut

muun muassa sen, että apua saa yleensä aina, jos vain uskaltaa pyytää.

Jääkaapissa oleva samppanjapullo ei koskaan mene hukkaan.

Kuuntele intuitiota. Se usein tietää oikean suunnan jo silloin, kun itse vasta näet risteyksen edessäsi.

Luovu niistä, jotka eivät tunnu hyvältä. Tavaroista, huonekaluista, tottumuksista, vaatteista ja ihmissuhteista.

Kerro tunteistasi. Jos jokin asia vaivaa, on parempi sanoa siitä heti kuin jäädä odottelemaan, josko se vaikka haihtuisi pois mielestä. Mieltä vaivaavat asiat eivät nimittäin kovin usein noin vaan katoa. Eikä toisen ihmisen voi olettaa olevan ajatustenlukija.

Ilman puhelinta ja jatkuvaa sosiaalisen median kyttäämistä pärjää yllättävän kauan.

Opin, että parasta ja pahinta elämässä on sen arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä kaikkea on vielä edessäpäin.

Että kaikesta huolimatta maailmassa on vielä paljon hyvää.

Katso eteenpäin, koska se on ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin.

***

Vuoden vaihtuminen saa mun varpaat kipristelemään ja suupielet kaartumaan ylöspäin. Uusi tuleva vuosi! Niin paljon mahdollisuuksia, haaveita, unelmia toteutettavaksi ja uusia keksittäväksi! Niin paljon elämää elettäväksi. Niin paljon, mistä olla joka päivä kiitollinen. Niin paljon, mistä olla joka päivä onnellinen.

Ihanaa uutta vuotta 2017, kaikki te tyypit siellä!

xx,

Anna

Iloista joulua

On jouluaatto.

Me ollaan sisarusten kanssa faijan hoivissa täällä Saimaan rannalla. Me aloitettiin joulun vietto jo oikeastaan eilen. Syötiin hyvin, käytiin vähän urheilemassa, pelailtiin lautapelejä, katsottiin leffaa. Ihan vain oltiin perheen kesken. Samalla kaavalla aiotaan jatkaa tänäänkin.

Huomenna ajellaan takaisin etelään äidin ruokapöydän ääreen ja alkuviikosta palaan Helsinkiin.

Olen odottanut joululomaa hetken jos toisenkin. Olen odottanut sitä, kun vihdoin pääsee pitkästä aikaa vain olemaan ja rauhoittumaan. Sitä, ettei koko ajan ole kiire jonnekin.

Odotan (ja toivon) myös:

Pitkiä hetkiä kirjojen parissa. Aion vihdoinkin lukea loppuun Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, joka on seissyt yöpöydällä useita viikkoja koulukiireiden mennessä sen edelle. Aion myös mahdollisesti hankkia itselleni jonkun uuden kirjan joululukemiseksi. (God bless kirjastot!)

Pysähtymistä ja pienistä asioista nauttimista.

Rentoutumista ja hengittelyä. Kireiden hartioiden oikenemista.

Joulumielen pysymistä omassa mielessä.

Ajan viettämistä pehmeissä kotivaatteissa.

Mun ja poikaystävän omaa, kahdenkeskistä jouluhetkeä.

Sitä, ettei tarvitse syödä kuin hyviä suklaita.

Harrasta ja onnellista tunnelmaa itselleni ja muille.

***

Rauhallista ja seesteistä joulua, rakkaat blogin lukijat. Mä siirryn nyt katsomaan Lumiukkoa.

xx,

Anna

Home sweet home

Pahoittelut totaalisesta katoamisesta täällä blogin puolella. Ja terveisiä äidin sohvan uumenista.

Mun ystävä oli kylässä mun viimeisenä Uppsala-viikonloppuna ja muu vapaa-aika menikin sitten viimeisten koulujuttujen pakertamiseen ja asioiden hoitamiseen. On ollut pyörän myymistä, huonetarkistuksen varaamista (tyyppi kävi kierroksella päivää ennen mun lähtöä ja läpi meni eli olin siivonnut tarpeeksi hyvin), viimeisen esseen palauttamista, sen sellaista.

Pääsin toisella yrittämällä sen hitsin saksan kielioppi-kokeen läpi ja vielä heittämällä! Ja viime keskiviikkona kun mulla oli viimeinen saksan tunti tästä toisen semesterin puhe- ja ääntämisosuudesta, aloin vähän vetistellä. Tykkäsin meidän puheosuuden opettajasta tosi paljon ja vaikka kirjoitinkin hänelle pienet terveiset palautelomakkeeseen, olo oli silti haikea.

Tiesin olleeni stressaantunut, mutta kun viime viikon tiistaina sen saksan kielioppi-kokeen jälkeen aloin tuntea orastavaa päänsärkyä ja Saharan kehittymistä kurkkuun ja kun seuraavana aamuna herätessäni olo oli kuin rekan alle jääneellä, ymmärsin vasta, miten todella stressaantunut sitä oikein olikaan. Heti kun stressin syyt katosivat, vastustuskyky sai vihdoin hengähtää ja tulin kipeäksi. Olo on edelleen tukkoinen, väsynyt ja köhäinen. Olen kuluneen viikon aikana myös aivastellut enemmän kuin koko vuonna yhteensä.

Flunssa siis jyllää edelleen.

Lensin lauantai-aamuna Helsinkiin. Matka-aamu oli sanalla sanoen katastrofaalinen: matkalaukussa oli ylipainoa melkein 10 kiloa. Ei muuta kuin laukku sivuun ja kuumeisesti pohtimaan, mitä ja miten mä sieltä mitään puran, etenkin kun käsimatkatavarani olivat jo valmiiksi ääriään myöten tukossa.

Päädyin ottamaan kainaloon kaksi vakuumipussia täynnä vaatteita. Onneksi olin Uppsalassa bussipysäkillä sattumalta törmännyt suomalaiseen tyttöön, joka oli tulossa mun kanssa samalla lennolla Suomeen. Tää enkelimäinen nuori nainen pelasti mun matkan, hän mm. auttoi mua selviämään tavaroiden sekasorrosta ja esti mua vajoamasta täyteen epätoivoon. Maailmassa on edelleen paljon hyvää, sen olen saanut huomata.

Poikaystävä oli kentällä vastassa ja molempien hymy ulottui korvasta korvaan. Myöhemmin iltapäivällä treffasin kahta rakasta ystävääni myöhäisen lounaan merkeissä ja illalla juhlittiin toisen pikkusiskon kaksvitosia. Olen myös ehtinyt käydä istumassa Tuomaan markkinoiden ihanassa joulukarusellissa, hihkua Biiffin tanssilattialla ja käydä ihastelemassa Kampin yläkerran Korttelia.

Tänään ajettiin Stadista äidin luo ja huomenna suunnataan kohti Pohjanmaata. Käydään moikkaamassa mummeja molempien siskojen kanssa ja joulu ollaan ja rauhoitutaan Saimaan rannalla faijan hoivissa. Pienimuotoista maakuntamatkailua siis tiedossa.

Mulla on luonnoksissa joitain postauksia Uppsalaan, siellä asumiseen ja opiskeluun liittyen, joten niistä lisää tuonnempana.

Kuluneiden päivien pääajatus on kuitenkin ollut tämä:

vitsi miten ihanaa on olla kotona taas.

xx,

Anna

Rakas Suomi

Tämä taitaa olla itselleni toinen itsenäisyyspäivä, jonka vietän ulkomailla.

Vaikka elänkin ihan vaan täällä naapurissa Svea-mamman hoivissa, eikä kulttuuri sikäli eroa koti-Suomesta, on kuitenkin tullut tavattua ihmisiä ympäri maailmaa ja sitä kautta on tullut usein ajatelleeksi, että millaista kuvaa sitä itse antaa Suomesta. Etenkin kun koen, että se sellainen "suomalaiset on ujoja ja äksyjä ja saatanan kylmäkin täällä on ja pimeää ympäri vuoden" -esittelytapa alkaa hiljalleen väistyä.

Kaikki tapaamani ihmiset, ovat he sitten Brasiliasta, Kanarian saarilta tai Saksasta, ovat lähtökohtaisesti suhtautuneet Suomeen hyvin positiivisesti, mikä jaksaa joka ikinen kerta ilahduttaa suuresti.

Niinpä itsenäisyyspäivän kunniaksi pohdin, mistä asioista tykkään itse puhua, kun puhun Suomesta ulkomaalaisille ystävilleni.

Kerron valoisista, lämpimistä kesäöistä, jolloin olo kuin linnunmaidossa kylpevällä.

Kerron kuinka pulla ja korvapuusti ovat lähes kansallisaarteitamme. Ja käsken kuuntelijan aina maistaa, jos hän koskaan vierailee Suomessa.

Hymyillen kerron kotikaupunkini jatkuvasta kehityksestä ja kuvailen sitä, miten kaunista siellä on. Miten meillä on vieri vieressä klassista ja modernia arkkitehtuuria, sulassa sovussa.

Kerron puhtaasta ilmasta. Avuliaista ja rehellisistä ihmisistä.

Kerron hiljaisuudesta, jonka voi kokea vain talvisessa lumisateessa, jopa keskellä hälisevää kaupunkia.

Että minun ei tarvitse pelätä kävellessäni öisin kotikaupunkini kaduilla.

Miltä tuoksuu meri Helsingin eteläisimmässä kolkassa.

Että meillä juodaan kahvia eniten maailmassa ja kaltaiseni kahvihifistelijäkin iloitsee siitä, että jopa kaikkein syrjäisimmässäkin pikkukioskissa tarjoillaan aina oikeaa kahvia, eikä koskaan tarvitse tyytyä pikakahviin. Kunnon kahvi on kuitenkin kunnon kahvia, vaikka maku ei aina ehkä ihan miellytäkään. (Saan edelleen väristyksiä Puolaa ja sen pikakahvikulttuuria ajatellessani.)

Kerron, että astiankuivauskaappi on suomalainen keksintö, jonka pitäisi olla pakollinen kaikkialla (myös täällä Ruotsissa) ja kuinka Suomessa keksittiin myös ne pussilakanoiden pienet aukot, joihin saa kädet ja joiden avulla voi vetää peiton pussilakanan sisään helposti ja vaivattomasti.

Että meillä on ihan hyväksyttävää olla hiljaa, jos siltä tuntuu.

Kerron, että vaikka kotimaani ei olekaan täydellinen, en silti olisi halunnut syntyä minnekään muualle.

Hyvää 99-vuotissyntymäpäivää, rakas Suomi!

xx,

Anna

Göteborg kind of morning

Me ollaan tosiaan pienellä tyttöporukalla viikonloppu Göteborgissa. Minä ja lempparisuomityttöni tultiin jo eilen ja kaksi muuta saapuvat tänään iltapäivällä. Kierreltiin päivällä keskustassa ja aherrettiin koulutöiden parissa eilisilta ja oltiinkin tosi tehokkaita. Nyt on kiva ottaa viikonloppu iisisti.

Käytiin just syömässä aamupalaa ja napattiin vielä kaakaot mukaan. Nyt istutaan täällä meidän superkotoisessa mökissä, kuunnellaan Michael Bublén joululevyä, lakataan kynsiä ja iloitaan siitä, että ulkona paistaa aurinko. Aa, siellä on ihana ilma!

Kohta lähdetään haahuilemaan Göteborgin keskustaan.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

xx,

Anna

P.S. Miten fiiliksissä voi ihminen olla siitä, että on joulukuu? Ostin eilen paluulipun kotiin ja on niin jouluinen olo. Koko ajan hymyilyttää ja on vaan tosi kiva fiilis kaikesta. Voi joulu!