torstai 1. syyskuuta 2016

Alku aina hankala


Mulla oli tiistaina ensimmäinen ruotsinkielinen luento täällä ja voi elämä, miten mua jännitti. Vatsaa kipristeli, mua huimasi ja tärisytti. Olin paikalla kampuksella puoli tuntia ennen luennon alkua, etten vain myöhästyisi. En muista koska viimeksi mua on jännittänyt noin paljon.

Istuin ulkona auringossa ja hengittelin. Ja rauhoituin. (Jossain paniikkimielikuvissani mä olin kuvitellut, kuinka meidän luennoitsija tajuaa, että en puhu sujuvaa ruotsia ja heittää mut ulos luokasta. Yllättäen näin ei kuitenkaan käynyt.)

Ja kaikki menikin hyvin. Meidän kyseisen, modernismin ajan romaaneja käsittelevän kurssin ryhmä on tosi pieni, meitä on vain 14. Luennoitsija esittäytyi ja pyysi sen jälkeen meitä jokaista esittäytymään vuorotellen (ja kertomaan, mikä on viimeisin lukemamme kirja kurssikirjallisuuden ulkopuolelta). Kerroin olevani vaihtari Helsingin yliopistosta (ja lukeneeni Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulon). Olin itselleni hieman epätyypilliseen tapaan valmistautunut luennolle tekemällä muistiinpanoja Marcel Proustista ja hänen Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksestaan ruotsiksi ja onneksi olin! Siitä oli itselleni ihan hurjasti apua.

Tehtiin pieni ryhmätyö ja vaikka jouduin hakemaan joitain sanoja englannista, kurssikaverini puhuivat silti jatkuvasti mulle vain ruotsia. Kykenin osallistumaan keskusteluun sekä ryhmässä että koko luokan kesken. Kukaan ei kysynyt ymmärränkö mä tai pysynkö perässä. Paitsi luennoitsija luennon loppuvaiheessa, mutta kysymys esitettiin kyllä koko luokalle kertojatekniikoihin liittyen.

Kyllä, aika paljon multa menee edelleen ohi ja joudun pinnistämään keskittymiseni äärimmilleen, etten hukkaa aiheen punaista lankaa. Ehkä on ihan hyvä, että mun ainoa englanninkielinen kurssi alkaa vasta tokassa periodissa. Pää edellä avantoon ja niin pois päin.

Mua vähän harmitti, etten ainakaan toistaiseksi kykene sujuvampaan ruotsiin, koska toi Proustin romaani, josta me keskusteltiin, on tosi mielenkiintoinen ja mulla olisi ollut siitä paljon enemmän sanottavaa.

Ostin myös tiistaina luennon jälkeen pyörän. Se on käytetty, mutta ajaa (hehe) asiansa. Muuten olenkin oikeastaan istunut sisällä läppärin edessä kirjoittamassa. Mulla oli erään esseen dedis eilen (sen saman, josta puhuin jo, krhm, kesäkuussa) ja kolme päivää putkeen sisällä istuttuani ja 18 sivua tekstiä myöhemmin vihdoin eilen illalla palautin sen.

En kyllä ollut miettinyt tota kesä-esseetä ihan loppuun asti. Toukokuussa luin useampaan tiedekuntatenttiin ja kävin parina päivänä töissä. Kesäkuussa aloitin täysipäiväiset duunit, joita sitten riittikin niin paljon, etten jaksanut ajatellakaan esseen rustaamista työpäivän jälkeen. Saati sitten käyttää harvinaisia vapaapäiviäni siihen. Heinäkuun alussa oli Ruissi ja sitten alkoikin kesäloma. Arvatkaa, kiinnostiko lomalla käyttää sekuntiakaan koulujuttuihin? Eipä juuri. Sitten oltiinkin yhtäkkiä elokuun alkupuolella. Mulla oli 1,5 viikkoa töitä ja viimeiset kaksi viikkoa Suomessa jäljellä. Tein töitä aivan tuhottomasti, joinain päivinä melkein kellon ympäri ja halusin kuitenkin myös parhaani mukaan viettää aikaa ystävien ja miehen kanssa. Ei paljon jäänyt esseelle aikaa. Sitten olinkin jo täällä Uppsalassa ja dedikseen oli viikko.

Hups.

No mutta, nyt se on tehty ja palautettu eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Yliopiston suhteen täällä on sikäli samanlaista kuin Stadissa, eli mulla on tosi vähän luentoja. Luennon ulkopuolella tehtävää kyllä sitten riittääkin.

Tänään aion vihdoin liittyä nationiin ja käydä samalla pyörimässä keskustassa. Ja käydä ruokakaupassa. Tosiaan viimeiset kolme päivää oon istunut sisällä, elänyt jogurtilla, hedelmillä, leivällä, juustolla ja puurolla. Ja kahvilla. Ja parilla pakasteaterialla. Hitsi mulla on ikävä oikeaa ruokaa.

xx,

Anna



2 kommenttia:

  1. Jee, kyllä se siitä! Voi vitsi, mullekkin tuli himo alkaa puhumaan ruotsia vaikka se etenee multa 100 kertaa hitaammin kuin englanti.. Oispa täälläkin oikeasti tilanteita, jossa sitä käyttää. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä jännä, tavallaan sitä tuntuu, että Helsingissä ei missään kuule ruotsia, vaikka sitten taas toisaalta tuntuu, että sit puhutaan joka paikassa. Jos joskus haluat kokeilla, niin ainakin Cafe Esplanadissa oon usein kuullut työntekijöiden puhuvan myös ruotsia. Eli ens kerralla sit vaan tilaamaan ruotsiksi! ;-)

      Poista