sunnuntai 21. elokuuta 2016

FLOW snapshots














Huomioita viime viikonloppuisesta Flowsta:

-Eevil Stöö on aika kova

-samoin ihanalla brittiaksentilla räppäävä Stormzy

-Jamie xx:n keikasta taas meni puolet ohi, koska jalkoihini sattui niin paljon

-parhaat bileet löytyivät Backyardilta!

-koko alueen paras safka oli Soi Soin bataattiranet ja niiden mukana tullut vegaanimajoneesi. Ne oli niin hyviä, että ekalla kerralla santsattiin ja sen jälkeen niitä syötiinkin joka ilta.

-yleisesti ottaen kaikki ruoka, mitä alueella söin, oli hyvää. Samoin alueella myyty valkkari maistui!

-...fisu taas ei.

-sään jumalat selvästi rakastavat samoja festareita kuin mä, Flowssa ei satanutkaan kaatamalla vaikka kaikki säätiedotteet niin ennustivat.

-kaikista viikonlopun keikoista eniten odottamani, lauantaina esiintynyt CHVRCHES oli livenä juuri niin hyvä kuin olin uumoillutkin. Tirautin keikan aikana parit onnenkyyneleetkin, niin hyvä keikka mun mielestäni oli. Kuulin sekä uudelta että vanhalta levyltä kaikki lempikappaleenikin!

-sunnuntaina esiintynyt Sia oli ihan kelpo, mutta en ehkä ihan päässyt siihen hypeen sisään.

-sen sijaan sunnuntaina iltapäivällä esiintynyt J. Karjalainen ihastutti valtavasti! Letkeät ja lapsuudesta-asti-niin-tutut biisit sopivat kuin nenä päähän aurinkoiseen ja hitaaseen sunnuntai-fiilikseen. Etenkin Hän-kappale aiheutti mussa voimakkaita onnellisuustuntemuksia.

-mahtavien keikkojen lisäksi hyvän festarin tekevät ihmiset. Itse vietin Flown poikaystävän, siskon ja hyvien ystävien ympäröimänä. Happy times.

Kaiken kaikkiaan Flow oli ihana, jälleen kerran. Ensi vuonna uudestaan!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti