torstai 23. kesäkuuta 2016

Terkkuja Amsterdamista!


Lensin tosiaan eilen aamulla  tänne ja jopa onnistuin seikkailemaan itsekseni ystäväni kotiovelle asti! Meidän puhelimet ei syystä tai toisesta saaneet yhteyttä toisiinsa, joten päätin että kyllä mä sinne perille yksin löydän. Ja löysinkin! On jotenkin huikea tunne, kun tajuaa selviytyvänsä ja osaavansa edes jotenkuten suunnistaa uudessa kaupungissa ihan yksin. Nää on näitä #strongindependentwoman-hetkiä, haha.

Toinen päivä täällä Damissa on alkamassa, me juodaan just kahvia ja otetaan rennosti. Ulkona on vähän harmaata ja tihuttaa vettä, mutta se ei haittaa koska tänään olisi tarkoitus käydä Rijksmuseumissa, joka on siis Alankomaiden kansallismuseo. Museonörttinä oon aika innoissani!

Amsterdam on tosi kaunis ja eläväinen kaupunki ja nyt jo tiedän, että oli hyvä päätös tulla tänne näin "pitkäksi" aikaa. Neljässä ja puolessa päivässä ehtii nähdä kaupunkia, mutta ei tarvitse ottaa stressiä. Sanoin jo heti saapuessani, että sellaista tiukkaa minuuttiaikataulua haluan välttää loppuun asti. Eilen haahuilimme kaupungilla, minä ihastelin arkkitehtuuria ja kanaaleita  ja tapasimme ystäväni koulukavereita puistoviinin parissa.

Oikein hyvä päivä siis.

Palaan takaisin Stadiin sunnuntaina, joten jos mua ei kuulu langoille ennen sitä niin oikein ihanaa ja lokoisaa juhannusta kaikille!

xx,

Anna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti