maanantai 15. helmikuuta 2016

Outfit / By the lake



Kirjoittelen paraikaa sieltä mistä yleensä aina: kotoa keittiönpöydän äärestä. Me vietetään tänään poikaystävän kanssa pitkästä aikaa yhteistä vapaapäivää. Ohjelmassa siis lokoilua, lukemista ja ehkä pian iltapäiväkahvit. Juuri nyt hän lukee mun sängyllä ja itse tosiaan naputtelen tässä pöydän ääressä. Tiedättekö kun on niitä ystäviä, joiden kanssa ollessa kumpikin voi tehdä omia juttujaan ilman että ilmapiiri muuttuu kiusalliseksi ja ikäväksi? Arvostan kyseistä piirrettä paitsi ystävissäni, myös paremmassa puoliskossani. Tää on vaan jotenkin tosi mukavaa. On ihanan rauhallinen olo.

Viime viikko kului tiiviisti koulujuttujen parissa, mutta ehdin käydä sekä Helsingin taidemuseossa että Designmuseossa. Ostin jokin aika sitten museokortin, joka on ehdottomasti paras ostokseni vähään aikaan!

Oltiin viikonloppuna poikaystävän kanssa molemmat tahoillamme töissä, mutta söimme ystävänpäivän iltana (that is: eilen) yhdessä ja katsoimme leffan. Kävin aamulla keskustassa hoitamassa asioita ja hain kotimatkalla naapurustossa sijaitsevasta Brooklyn Cafesta meille aamukahvit. Korttikoneen yhteydessä oli jotain vikaa, eikä se suostunut toimimaan vaikka kokeiltiin useamman kerran, eikä mulla tietenkään ollut käteistä ja lopulta ihana nainen tiskin takana antoi mulle kuitin ja sanoi hymyillen, että tuut sit maksamaan vaikka huomenna. 

"Haluutko sä mun nimen ja numeron vakuudeksi?"

-Jos oltais New Yorkissa, niin sit joo. Mutta me ollaan Helsingissä, joten en tarvitse, mutta kiitos."

Siis kertakaikkisen sydämellistä asiakaspalvelua! 



Hmm, jospa sitten sananen noista itse kuvista. (Miten ihmeessä jengi muuten keksii otsikkoja asukuville? Mulla meni ikuisuus tohon nykyiseenkin ja joku "Sinistä ja mustaa" tuntui tosi pliisulta. Voi näitä ongelmia.) Tässä yksi asu, joka kuvattiin pikkusiskon kanssa jokin aika sitten kun oltiin landella. Melko klassista ja yksinkertaista, kuten pukeutumiseni yleensäkin on. 

Zaran laivastonsinisen villakangastakin ostin pari vuotta sitten Lontoosta ja vaikka siitä, kuten about kaikista ko. ketjun takeista, lähti napit irti alta aikayksikön, olen ollut siihen muuten tyytyväinen. (Nappitilanne korjaantui, kun ompelin ne takaisin kiinni itse. Eivät ole sen koommin irtoilleet.) Acnen huivi, joka multa löytyy myös mustana ja josta haaveilen viininpunaisena, on ihan luottokamaa. Huivi on omaan makuuni ja käyttötarkoitukseeni täydellinen. Mustat, eleettömät nahkasaappaat ovat palvelleet jo, hyvänen aika, varmaan yli viisi vuotta. Kyllähän ne hunajaa aikoinaan maksoivatkin, mutta ovat olleet jokaisen sentin arvoiset. Huollan kenkiäni kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, kun otan kengät käyttöön tai laitan ne pois. Tällä rutiinilla pääsee mielestäni jo pitkälle, olivat kengät mitkä tahansa. 

En talvisin käytä juuri muita kuin mustia farkkuja, koska en osaa yhdistää tummansinisiä farkkujani nykyisiin talvitakkeihini. Osin tästä johtuen etsiskelen sivusilmällä myös mustaa talvitakkia, mutta etsintöjä vaikeuttaa jo ihan vain se, etten tiedä tahtoisinko villakangastakin vaiko ihan kunnon untsikan. Ginan korkeavyötäröiset stretch-farkut ovat alunperin löytö siskon kaapista ja pidän niiden hinta-laatu-suhteesta. Laukku puolestaan on löytö Kluuvissa sijaitsevasta Björnqvist-liikkeestä. Olin pohtinut Givenchyn tote-laukun ostamista, mutta jokin mallissa (ja sen hinnassa, krhm) ei ihan napannut. Sitten tämä osui silmiini. Kävin mallailemassa sitä, pohdin sen ostamista pari päivää ja totesin, että laukku on saatava. Se on nahkaa ja se on juuri oikean kokoinen arkikäyttöön. Asoksen hempeä paita taas on yksi ikisuosikkejani. Se ei rypisty eikä sähköisty, vaikka on muistaakseni sataprosenttista keinokuitua. Toki onhan keinokuiduissakin eroja. 




Takki: Zara
Huivi: Acne Studios
Saappaat: Bianco
Farkut: Gina Tricot
Paita: Asos
Laukku: Laura Di Maggio

Voihan vitsi, katse harhaili just ulos ikkunasta ja siellähän näkyy auringonpilkahdus ja sinistä taivasta. Jee! Ihanaa alkavaa viikkoa, tyypit!

xx,

Anna

2 kommenttia:

  1. Brooklyn on mun ehdoton suosikkini! Niin ihanaa asiakaspalvelua ja ihanat kahvit ja kaikki. Plus, nämä kuvat on vaan niin ihania. ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brooklynissä on kyllä mitä sydämellisin henkilökunta ja se on vaan kaikin puolin tosi suloinen paikka! Ja kiitos :)

      Poista