sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Fun facts about me




*Mä syön aina Polly-karkit pareittain. Siis aina. Joko tumma-tumma, vaalea-vaalea tai yksi molempia.

*En tapa sisälle eksyneitä hyönteisiä (kärpäsiä, ampiaisia jne.). Pyydystän ne aina lasin sisälle ja huiskutan ulos ikkunasta välttääkseni huonoa karmaa.

*Olin yläasteella maailman pahin nörtti, jolla oli maailman rumimmat silmälasit (näytin Harry Potterilta, jolla oli Hermione Grangerin luonne ja aivot. Enkä edes liioittele). Osasin koulukirjat suunnilleen ulkoa ja tiesin muutenkin kaikenlaista turhaa Trivial Pursuit -tyyppistä nippelitietoa.

*Olin yläasteella myös hiukan kontrollifriikki. En oikeastaan ikinä tykännyt ryhmä- tai paritöistä, koska kukaan muu ei kuitenkaan osannut tehdä mitään niin hyvin kuin minä. Ehkä överein esimerkki on, kun mun nuoruuden aikojen bestiksen kanssa tehtiin posteri (muistatteko ne ajat, kun koulussa vielä tehtiin postereita? Ei yliopistolla vaan enää..), johon minä kirjoitin kaiken tekstin lyijykynällä (valmiiksi vedettyjen viivojen päälle, tietenkin), jonka jälkeen ystäväni kirjoitti tussilla mun käsialan päälle, koska mulla oli nätimpi käsiala. Ja voitteko kuvitella, että tää samainen neiti, jonka kanssa ollaan nyt tunnettu 14 vuotta, puhuu mulle edelleen ja on yksi rakkaimmista ystävistäni!

*Olen myös aavistuksen taikauskoinen höppänä. Hukkasin torstaina, päivää ennen erästä tenttiä, lempilyijytäytekynäni ja heräsin perjantaiaamuna tuntia aikaisemmin kuin olisi tarvinnut, jotta ehtisin kirjakauppaan ostamaan uuden samanlaisen kynän. Olin täysin vakuuttunut, että tenttini menisi aivan penkin alle, jos en saisi kirjoittaa sitä lempikynälläni. Ehdin onneksi ostamaan täsmälleen samanlaisen kynän ja lähdinkin tentistä hyvällä fiiliksellä.

*Olen krooninen myöhästelijä ja mulla on todella huono ajantaju. Vapaa-ajalla olen myöhässä hävettävän usein aina ja kaikkialta. Yritän jatkuvasti kehittää täsmällisyyttäni ja kehitystä onneksi tapahtuukin (pienin askelin, mutta kuitenkin). Lähipiirin onkin hyvin vaikea uskoa kun kerron, että jokaisella työpaikallani olen saanut esimiehiltä kiitosta täsmällisyydestäni.

*Epäilen syntyneeni ilman viherpeukaloa. Olen vahingossa tappanut neljä kaktusta ja yhden rahapuun, enkä tiedä yhtään kuinka onnistuin, etenkään kaktusten kohdalla. Tosin nykyinen rahapuuni on pysynyt hengissä jo monen monta vuotta!

*Mä tykkään ilmeillä pienille lapsille. Viimeksi eilen näin sporassa pienen, ehkä kaksivuotiaan tytön isänsä kanssa ja koko matkan hymyilin ja välillä menin "piiloon", niin että tyttö joutui liikkumaan vähän nähdäkseen mut.

*Kävin riparin vaellusriparina, jolloin vaelsimme Lapissa viisi päivää ja vietimme viisi päivää leirintäkeskuksessa. Käveleminen ei ollut lainkaan inhottavaa, etenkään kun innostunut faija oli hankkinut mulle kunnolliset vaelluskengät ja rinkan ja mitäköhän kaikkea. Inhottavaa oli se, että viidestä vaelluspäivästä kolmena satoi enemmän tai vähemmän kaatamalla vettä. Nykyään ajatus vetisestä riparista onneksi vaan naurattaa.

*Olen niin yltiöpositiivinen ihminen, että jopa kavereilla meinaa välillä mennä hermo. Muistaako kukaan sitä parin vuoden takaista mainosta, jossa sataa kaatamalla vettä ja mainoksen nainen toteaa miehelle, että "tänään ei sada enää yhtään niin paljon kuin eilen". Mä oon just sellanen.

xx,

Anna

5 kommenttia:

  1. tää oli tosi kivaa luettavaa! mukavia faktoja oot listannut. :)

    VastaaPoista
  2. tää oli tosi kivaa luettavaa! mukavia faktoja oot listannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Musta itsestä on kiva lukea tällaisia, hauskaa että en ole ainoa.

      Poista
  3. Ihan mielettömän ihana postaus! Se miten paljon samaistun suhun on ihan järkky outoa. Ollaanko me edes vähän sama tyyppi? Mäkin olen lähes raivostuttavan positiivinen, tapan kaikki kasvit, mutta tapa ötököitä, oon aina myöhässä kaikkialta ja niin edelleen.. :D Ainakin itse näen, että meissä on paljon samaa!

    Aivan upea tuo kuva susta! Olet niin hirmu kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, kiitos! :) Mua taas ei yllätä yhtään, että sustakin löytyy noita yllämainitsemiani piirteitä, päinvastoin! :D

      Poista