Sunnuntaionnellisuutta

Tajusin äsken kesken sängyn petaamisen, miten paljon kauniita asioita mun elämässä on. Sain äidiltä joululahjaksi kauniit vaaleat puuvillasatiinilakanat, jotka otin eilen käyttöön. Puuvillasatiinilakanat olisi kuulemma hyvä mankeloida tai silittää ennen käyttöä, jotta niihin palautuu niiden himmeä kiilto. Meillä on pesutuvassa mankeli, mutta kun mun tyynyliina melkein jäi jumiin ja pyörimään sen sisälle, luovutin. Siis jahka olin kamppaillut kyseisen tyynyliinan ulos mankelihirviön syövereistä. Niinpä sitten eilen, lauantai-iltana klo 21.37 silitin mun lakanoita keittiön pöydällä ja liu'uttelin silitysrautaa hyvien biisien tahdissa. Kun ei omista silityslautaa, pitää heittäytyä luovaksi.

Ja nyt kun äsken petasin mun sänkyä (mä petaan aina mun sängyn. On vaan paljon kivempi illalla "avata" sänky ja mennä tuoreeseen petiin unille. Siitä tulee myös vähän hotellimainen fiilis.), mä tajusin että mä rakastan noita lakanoita. Ja mun tyynyliinoja. Ja koristetyynyjä. Ja asuntoa. Ja elämää.

 Vaaleanpunainen aluslakana, koska elämässä pitää aina olla jotain söpöä.

(Vaikka lakanat tietenkin on jo vähän rytyssä, enkä oikein ole varma kuinka himmeän kiiltäviä niiden pitäisi olla. Yhtä kaikki, ihanat ne on silti.)

Eilen illalla uhmasin lumimyrskyä ja kipitin Kaivokadulle juomaan mansikkamargaritoja rakkaan ystäväni kanssa. Vietimme pari tuntia istuen baarin nurkkapöydässä ja keskustelimme, no, mistä kaikesta ystävykset vain voivat keskustella. Elämästä, ihmissuhteista, guacamolen koostumuksesta, sattumista (sekä drinkeissä että elämässä). Kahden aikaan poistuimme omiin suuntiimme ja vaikka vaakatasossa tuiskuttanut lumi ei ollutkaan ihanteellisin olemassaoleva säätila, päätin kävellä kotiin. Kotikadulla tajusin, että astelen koskemattomassa lumessa, jota kukaan muu ei ollut ehtinyt vielä tallata. Se tuntui tuolloin yöllä pikkuisen maagiselta.

Tässä meikäläinen ennen meno-paluu -jalkapatikkamatkaa Grönlantiin keskustaan. Voin kertoa, että tennarit eivät olleet paras mahdollinen kenkävalinta.

Ja vaikka kotiin saapuessani näytinkin tosiaan siltä, että olen kävellyt Grönlantiin ja takaisin, olin kovin onnellinen. Laitoin takin, huivin ja pipon vessaan kuivumaan, katsoin hetken ulos ikkunasta ja aivan tavattoman tyytyväisenä menin nukkumaan.

Joku viisas ihminen sanoi joskus, että elämä on kuin peili. Jos ajattelee kauniita asioita, ne heijastuvat takaisin itselle. Tai öö no, ei se tainnut noin ihan mennä. No mutta joka tapauksessa viisauden pointti on varmastikin ollut jotain sen tyyppistä, että onnellisuus vetää luokseen onnellisuutta ja hyvät ajatukset lisää hyviä ajatuksia ja että onnea löytyy vaikka mistä, jos vain katsoo tarkasti.

Täällä on siis tänään iloittu lakanoista ja lumesta ja menty sekaisin vanhoista viisauksista.

Nyt tämä pieni höpsö bloggaaja (hehehe mua aina naurattaa kun kutsun itseäni bloggaajaksi, en tiedä miksi) lähtee iloitsemaan siitä, että on sunnuntai ja mulla on uusi paistinpannu, jota aion nyt käyttää jo kolmannen kerran! Next up: banaaniletut!

Nää tein jo eilen, mutta samaa settiä luvassa myös tänään. 

Ja lisää kahvia. Ja sit soitan äidille ja kerron miten paljon fiilailen noita lakanoita.

Ihanaa viikon viimeistä päivää!

xx,

Anna