perjantai 4. lokakuuta 2013

Note to self: on ihan okei mennä joskus aikaisin nukkumaan


Missäköhän sammiossa mä olen taas oikein elänyt kun olen vasta tällä viikolla löytänyt kreikkalaisen jogurtin luvatun maan? Perhe oli ostanut kreikkalaista jogurttia sellaisissa pakkauksissa, joissa tulee mukana pieni osio vadelmakompottia ja niitä kun miksaa, niin on taivaiden aukeaminen ja enkelikuoron laulun kuuleminen lähellä. Ei varmaan yllätä ketään, että mä oon syönyt meidän kaikki jugut.

Mä olen ollut myös tällä viikolla äärimmäisen hölmö ja valvonut ihan tarpeettoman myöhään jokaikisenä iltana. Päivisin oonkin sitten vedellyt päikkäreitä oikein antaumuksella ja samaa kaavaa toistanen myös tänään.

Mutta eilinen valvominen oli enemmän kuin tarpeen, koska kello 00.31 rakas AH ilmoitti ostaneensa lentoliput tänne!! Se saapuu tänne pidennetyksi viikonlopuksi marraskuussa JEEE!

Me ostettiin myös tällä viikolla rakkaan Brysselissä asuvan ystäväni kanssa Eurostar-junaliput, minä Brysseliin ja takaisin ja se Lontooseen ja takaisin. Marraskuusta tulee varsinainen reissukuukausi. Mahtavaa päästä näkemään rakas E ja käymään Belgiassa ja Brysselissä, enpähän ole sielläkään aikaisemmin päässyt vaikuttamaan.

Ja geez, viikon päästä äiti, nuorin pikkusisko ja pikkusiskon paras ystäväkin saapuvat jo tänne neljäksi päiväksi.

Oon myös tänään illalla luvannut leipoa perheelle karjalanpiirakoita. Ja leipomisella en tarkoita sitä, että käyn ostamassa pakastepiirakoita Suomi-kaupasta ja työnnän uuniin vaan mä leivon ne ihan alusta asti ja teen taikinan itse. Jep. En sitten mitään helpompaa keksinyt. Miksen saman tien luvannut tuoda kuuta taivaalta? Perhe on odottanut tosi innoissaan että mä tekisin niille jotain suomalaista ruokaa ja sen sijaan, että olisin tyytynyt lihapulliin, perunamuusiin ja korvapuusteihin, niin minäpä se aion leipaista karjalanpiirakoita. Mä oon tasan kerran aikaisemmin leiponut karjalanpiirakoita: kahdeksan vuotta sitten yläasteen köksäntunnilla. Just eilen hyvä ystävä (joka ensin nauroi itsensä kipeäksi) antoi vinkin, että riisipuuro palaa sitten helposti pohjaan ja että sitä pitää sekoittaa melkein kokoajan. Ihan totta, saanko vedota johonkin tilapäiseen mielenhäiriöön? A-p-u-a.

Ja ainiin. Ylikohteliaat ja söpöt brittimiehet on waaaayyy tooooo overrated.

Nyt on pakko mennä nukkumaan ne päikkärit, ajatukset on kuin puuroa.

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti