maanantai 15. heinäkuuta 2013

Turku soi ja raikui eli kun Anna kävi Ruisrockissa

Terveisiä valtion rautatien kyydistä eikun isin luota eikun kotiHelsingistä!

Alotin tän postauksen kirjottamisen torstaina kun olin matkalla isin ja sen avovaimon luo Itä-Suomeen, mutta sitten tää jäi kesken ja mulla oli liian kiire maata ja olla hemmoteltavana, että olisin ehtinyt naputtaa tän loppuun. Perhettä ei voi kuitenkaan nähdä liian usein ja niiden kanssa vietetystä ajasta en halunnut ottaa minuuttiakaan pois. Pari päivää Saimaan rannalla teki todella gutaa, mä olin tosiaan vielä aika fyysisesti aika sekaisin Ruissin jäljiltä ja nyt voinen vihdoin sanoa toipuneeni.

Suurin osa varmaan tästä tietääkin jo, mutta koen että munkin on pakko mainita aiheesta. Luin torstaiaamuna Hesarin uutisen Radio Helsingin mahdollisesta lakkauttamisesta ja mikään asia ei oo tehnyt mua aikoihin niin surulliseksi kuin se. Se kanava poikkeaa muista kuitenkin niin monella eri tavalla lähtien siitä, ettei siellä harrasteta soittolistoja ja että sieltä löytyy paljon puheohjelmia. Mulla on paljon hyviä muistoja liittyen kyseiseen kanavaan ja asioihin, joita on tapahtunut kun ollaan frendien kanssa kuunneltu sitä taustamusiikkina.

Mua todella, todella syvästi surettaa (ja jos ollaan rehellisiä niin myös itkettää) ajatus kyseisen kanavan katoamisesta radioaalloilta. Myös siksi, että mä miellän Radio Helsingin isoksi osaksi rakastamaani samannimistä kaupunkia.

Ja sitäpaitsi. Mistä mä nyt kuuntelen maailman parasta etkoilu-radioshöytä (Lauantaidiskoa, tietysti) jos en Radio Helsingistä?

Mutta pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että asiat kääntyisi niiltä osin vielä parhain päin. You never know.

Sitten edes vähän iloisempiin aiheisiin: mäkin elän melkoisen jännittäviä aikoja omassa elämässäni ja seuraavan parin viikon aikana (toivottavasti) alkavat muutoksen tuulet puhaltamaan oikein tornadon voimalla. Mä tiedän, ettei mikään ärsytä enempää kuin se, että sanotaan just noin mutta sitten ei kerrota mitään muuta. Mutta se, miksi mä en vielä kerro mitään muuta, johtuu tasan siitä, että mä olen liian nössö. Poskia alkaa helottaa jo pelkästä ajatuksesta, että lähtisin täällä riehumaan, että "nyt kuulkaa tapahtuu sitä tätä ja tota!!" ja sitten homma menisikin puihin. Mutta sitten kun itseä kuitenkin jännittää kaikki asiat mahdollisiin uusiin juttuihin liittyen ja niihin tuhlaa niin paljon ajatuskapasiteettia, että tuntuisi oudolta sivuuttaa asia täällä elektronisessa päiväkirjassa kokonaan. Sen voin jo kyllä kertoa että mihinkään "jee blågiyhteistyö jee" -hommiin nää muutokset ei liity mitenkään, haha.

Kelasin kuitenkin tässä hetkiseksi palata vielä viikon takaiseen viikonloppuun, Turkuun ja Ruissaloon. Mähän en tosiaan oo mitään festarimimmejä. Mua ei sellainen röynäisyys ja telttailu ja mudassa rymyäminen (ai mikä yleistys?) kiinnostele lainkaan. Tää oli kuitenkin jo mun kolmas kesä Ruississa mutta joka vuosi oon yöpynyt sisätiloissa: ekana vuonna kaverin luona ja viime ja tänä kesänä hotlassa. Mihinkäs hotellipelle rakkaudestaan kunnon sänkyihin pääsisi?

Vietin tosiaan Turussa viisi kokonaista päivää ja voi tsiisus, noi viisi päivää tuntuivat ihan kuin olisin ollut jossain toisessa maailmassa. Mä olin tosiaan töissä Ruississa, Louna-lavan bäkkärillä ja vähän itse lavallakin. Päivät oli tautisen pitkiä, mutta kuten sanottu, ei toi homma oikein missään vaiheessa tuntunut sellaiselta työltä sanan ikävässä merkityksessä. Mä hengailin siellä bäkkärillä, jeesasin meidän bäkkäri-hostia eli pidin sen kanssa huolta artisteista ja siitä, että niillä on kaikki hyvin. Ja mikä parasta, pääsin juontamaan meidän lavalle. Mä oon aina ollut vähän tälläinen valokeilassa viihtyjä, joten voitte vaan kelata miten fiilareissa pieni ihminen voi olla kun lavan edessä satoja (/tuhansia?) ihmisiä kuuntelee sun höpinöitä. Ja Ruississa jengi on jotenkin ihan mielettömän hyvin messissä. Parinkin artistin kohdalla huudatettiin vähän yleisöä ennen kuin toivotettiin musisoijat tervetulleiksi lavalle ja ei terve sitä metelin määrää! Jotenkin ihan kreisiä.

Sit aina välillä sai heittää vapaalle ja mennä katsomaan keikkoja. Esimerkiksi PMMP veti (once again) ihan mielettömän keikan. Kylmiä väreitä meni vaan pitkin selkäpiitä. Lisäksi Karri Koira, Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat ja Biffy Clyro (tää oli yllätyskortti mulle itselleni, mutta löytyipä yks uus kiva artisti!) olivat tosi hyviä livenä. Ja luonnollisesti lauantaiyönä kun puolet festarikansasta oli kuuntelemassa HIMiä Niityllä, allekirjoittanut bailasi tyttöjen kanssa Minirantalavalla Lauantaidiskon tahtiin.

Lauantaiyönä pidettiin myös pienen (tai no, pienen ja pienen) festarijengin kanssa yllätysjatkot keskustassa, jotka alkoi aamukolmelta ja joiden aikana join ekaa kertaa Coronaa, istuttiin terdellä (vaikka mä oon aika varma että sen sulkemisaika oli jo mennyt), sain lahja-Fisun, palloiltiin joenrannassa ja lopulta päädyttiin hengaamaan erään turkulaisyrityksen veneelle. En halua edes ajatella mitä kello on ollut kun oon jossain vaiheessa päässyt nukkumaan.

Sunnuntaina festaroitiin taas reilusti kellon ympäri, enkä mä voi vieläkään käsittää miten tajuttoman nopeasti se päivä meni. Yhtäkkiä oli jo aika laittaa kamat haikein mielin kasaan ja siirtyä epävirallisille jatkoille keskustaan.

Sunnuntaina valvottiin sillee huomaamattamme tosiaan koko yö ja kun kello koitti puoli kymmenen aamulla, hiivittiin parin uuden tuttavuuden kanssa hotellin alakertaan aamupalalle. Tässä vaiheessa väsymys, vaikkei se silloin vielä tuntunut, näkyi ja kuului. Mä nauroin kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Ei oo varmaan vaikea arvata, että kun lähdettiin puolen päivän jälkeen autolla kohti Helsinkiä, mä tipahdin samantien. Ei haitannut se, että istuin keskipenkillä hyvin vinoutuneessa asennossa, eikä se, että pysähdyttiin jossain vaiheessa johonkin joksikin aikaa syömään (tässä vaiheessa mä avasin silmät, sopersin "ai ei olla perillä? herättäkää kun ollaan" ja jatkoin unta). Oikea pikku prinsessa Ruusunen oon ollut.

Festari-jetlag kesti ainakin sen kolme päivää.

Mulla oli kamera messissä joka päivä mutta sen käyttö jäi aika vähälle. Mutta eiks se mee aina niin että kun on tosi kivaa, ei sitä koskaan muista kuvata. Mutta pari fiilistelykuvaa multakin löytyy.



Eka päivä, peilikuvat rocks nyt ja aina. Tähtikin vilkuttaa.


Mun uskolliset festarikengät, vuonna 2006 Saksasta ostetut Vansit. Käytin näitä joskus lukion ekan alussa kunnes totesin, että ei oo mun juttu. Mutta festarikenkinä toimii täydellisesti, nää on niin hyvät jalassa!




Louna-lava, paras lava.



Mun salainen piilopaikka, jossa ehdin jopa ottaa päikkärit yhtenä päivänä. En voi käsittää miten hyvä riippumatossa oli nukkua! Mäkin tahdon oman!




 Kaiken kaikkiaan Ruississa oli mielettömän hyvät säät, ainoastaan perjantaina tihutti ihan pikkusen. Muuten aurinko helli meitä ja fiilis oli ihan mieletön! Toivottavasti se välittyi edes vähän näiden kuvien kautta.


Ne sunnuntain jatkot ja omat mukit molemmille käsille. Ei muuta lisättävää.

Nyt mä lähden tasottamaan näitä rusketusraitojani (multa tosiaan löytyy molemmista yläreisistä kahdet eri rusketusrajat, charming. Sen siitä saa kun käyttää eripituisia shortseja). 

xx,

Anna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti