perjantai 24. elokuuta 2012

töissä kellon ympäri (kirjaimellisesti)

Tsiisus että voi ihminen olla pihalla.

Oon tehnyt viimeisen viikon sellasia semijärjettömiä, kellon ympäri kestäviä duunipäiviä (meillä on töissä sellainen sort of poikkeustilanne päällä). Kaikkein käsittämättömintä on ehkä kuitenkin se, ettei mun väsymys näy töissä millään mulla tavoin kuin hysteeristen naurukohtausten huimasti kasvaneena määränä. "Jos voi nauraa tai itkeä, aina kannattaa mielummin nauraa" on ollut mun mottoni ja sen on duunitytötkin saaneet huomata. Mutta ihanan kärsivällisesti ne on jaksaneet mua, mussukat.

Tää on vähän niin kuin mä viime päivinä töissä.
Mulla tosin ei oo omaa valomiekkaa.

Tietysti aina kun pääsen kotiin, uni maistuu. Joskin mulla on tässä muutamana yönä ollut pari frendiä extempore-yökyläilemässä, mutta kivahan se on kun on seuraa. Yksikin yö katsottiin puolikas jakso Family Guyta kahden yökylään ilmestyneen kaveripojan kanssa. "Mehän ollaan vähän niin kuin pieni perhe", totesi toinen niistä kun mä ahtaudun niiden väliin tähän mun sohvalle. Aika liikkistä.

Oon kuitenkin ihan pihalla about kaikesta muusta. Mulla ei ole juuri mitään käsitystä siitä, mitä maailmalla tapahtuu (mitä nyt luen lööpit kun haen take away -kahvia meidän lähikahvilasta) enkä myöskään tiedä, mitä mun frendeille kuuluu (naamakirjan lisäksi, siis). Tilanne tosin vähän korjaantui parin viestin ja eilisillan Taiteiden Yön avustuksella. En nähnyt taiteita (taaskaan..... hups), mutta toisaalta, mä istuin Pikku-Parlamentin puistossa ystävien ympäröimänä ja kävin todella antoisaa keskustelua mm. Disney-piirretyistä. Oli ihanaa, rentoa ja hyväntuulista. Lisäksi me käytiin yösyömässä Eerikin Pippurissa (vaatimalla vaadin, että mennään sinne koska en ollut koskaan käynyt siellä. True story.) jonka jälkeen AH tuli tänne yöksi. Vaikkei me kauheasti ehditty jutella (tipahdin seminopeesti kun pääsin kosketusetäisyydelle mun sängyn kanssa), oli kiva herätä aamulla kun se nukkui tossa.

Nyt syön parit mozzarella-tikut ja meen nukkumaan, aamulla duuni taas kutsuu. Tässä unen tarpeen määrässä ei oo kyllä mitään järkeä.

Onneksi ensi viikonloppuna voin alkaa taas muistella, millaista on omistaa sosiaalinen elämä. Oo, ja tuleehan tietysti ihana rakas Turkubeibeni I tulee vierailemaan mun luo koska mulla on kuulkaa maanantaina vapaapäivä! Siinähän on jo sosiaalista elämää yllin kyllin yhdelle viikolle.

Ai niin, näkyy tää väsymys myös sellasena viikonpäivä-sekoiluna. Kuvittelin eilen yli puoli tuntia, että on lauantai, kun kaverit puhuivat tulevasta seuraavan illan saunaillasta ja mä jaksoin ihmetellä, kuinka kummallista on pitää saunailta sunnuntaina. Torstai ja lauantai, onhan ne nyt helppo sekottaa.

Mutta onneksi tälle kaikelle väsymykselle ja sekoilulle ei voi kuin nauraa.

Terkkui, pusui ja kivat viikonloput!

toivottaa

työmyyrä-Anna

ps. video täältä

maanantai 20. elokuuta 2012

"mitä muijat, mikä boogie? jaloissa tuntuu niinku kuuluuki" lauloin tota töissä, kollegat arvosti

Ciao!

Meitsi vetelee tässä näpyttämisen ohella makeannälkään Kalinka-jugua (vadelma-mustikka-kerrossellaista) ja siis hello heaven! Tää on ihan mun ultimate-lempparijugu tällä hetkellä. Oon oikeastaan aika tyytskäri että Bulevardin S-Marketista oli kaikki hyvät karkit loppu (niillä alkaa remppa lauantaina), koska en voinut ostaa mitään herkkuja, niitä kun on tullut syötyä (tässä vaiheessa terkkuja siskolle, joka jätti viime keskiviikkona kilon karkkirasian tänne mun syötäväksi......).

Oon ollut viime päivät aika tiukasti duunissa. Sellaset kevyet yhdeksän tunnin duunipäivät, mutta onneksi tää on vaan väliaikaista.

Törmäsin kadulla vanhaan duunikaveriin, joka kertoi
ostaneensa polaroid-kameran ja kysyi, voisiko ottaa
musta sillä kuvan. Luonnollisesti olin täysin pyntätty
(eli en), mutta whatevs. Kuva on siltikin kiva.

Lauantaina olin töiden jälkeen ihan poikki. Siis ihan totaalisen lopussa. Sunnuntaina mulla oli vapaata, joten me oltiin päätetty lähteä tyttöjen kanssa vähän viihteelle lauantai-iltana. Tossa duunin jälkeisessä överiväsymys-olotilassa olisin ollut ihan kamalaa seuraa, mutta onneksi yksi juttu auttaa aina: juokseminen. Niinpä kiskoin treenivaatteet niskaan ja suuntasin ulos kohti Kaivaria. Ja hämmennyin. Kadut oli suljettu ja joka paikassa oli ihmisiä, siis mitä ihmettä täällä tapahtuu. Sitten välähti: Helsinki City Marathon!

Voin kertoa, ettei oo montaa siistimpää juttua, kuin tajuta että oma vakkarilenkki on osa HCM:n reittiä. Siinä mä sitten juoksin jalkakäytävällä (maratoonarit juoksi kadulla) ja voi sitä inspiraation määrää! Sain niin paljon voimaa ja motivaatiota kun sai juosta "yhdessä" niiden satojen muiden kanssa. Siis ihan uskomaton fiilis. Juoksu kulki höyhenenkevyesti ja olin niin fiiliksissä tosta kokemuksesta, että hymyilin ihan riemuidioottina koko lenkin ajan. En malta odottaa omaa ekaa juoksutapahtumaani!

Treenin jälkeen olin kuin uudestisyntynyt: työväsymys oli poispyyhkäisty ja energiaa olisi riittänyt vaikka muille jakaa! Awesome awesome awesome.

Tytöt tuli kahdeksan jälkeen etkoilemaan mun luo, ennen kuin suunnattiin ulos. Pohdittiin mihin voitaisiin mennä, sompailtiin ympäri keskustaa ja päädyttiin loppujen lopuksi etkojatko-drinkeille Shakeriin ja Shakerista Mäkkärin kautta Aussie Clubille. Paikan tanssilattialla meno oli todella hikistä ja ahdasta, mutta meillä oli tyttöjen kanssa hauskaa. Lisäksi paikassa on töissä söpöjä baarimikkoja kivan rento tunnelma. Mä tykkäsin.


Shakerin Cherry Pop. Maistui.

Käytiin uudestaan Mäkkärissä vielä pilkun jälkeen (jonkun sitäkin puljua on pidettävä pystyssä) ja kun oltiin AH:n kanssa kävelemässä mun luo, Simonkadulla meitä vastaan tuli kaksi tuntematonta kundia, jotka kysyi neuvoa "sellaseen hyvään pizzamestaan ihan tässä lähellä". Kyseessä oli tietysti Yrjönkadulla sijaitseva Barbarossa (sieltä saa hyvänmakuisia kuuden euron pizzoja! Mistään muualta en oo löytänyt yhtä hyvää hinta-laatu-suhdetta!) ja kun päästiin sinne, kundit halusivat tarjota meillekin pizzat. Kieltäydyttiin kauniisti (McD-nugetit tuntui vielä vatsassa), mutta jäätiin istumaan niiden seuraksi. Kundit ystävällisesti kuitenkin tarjosi meille yhteisen vesituopin (tää oli meistä suorastaan hysteerisen hauskaa). Tosin siinä vaiheessa kun pizzat saapui pöytään ja meille tarjottiin uutta mahdollisuutta auttaa niiden tuhoamisessa, en mä enää osannut kieltäytyä ruoasta ja onnellisena söin kolme pizzapalaa.

Oltiin puoli kuudelta nukkumassa mun luona.

Sunnuntaina heräämisen ja snadin itsensäkasaamisen jälkeen treffasin T:n Kampissa neljän jälkeen. Käveltiin ympäriinsä, tsiigailtiin Ravintolapäivä-rafloja ja päädyttiin lopulta Albertinkadulla sijaitsevan Kiska-raflan vohveleihin (n-a-m).


Da vohvelit. T:n mansikkamelba-sulatettu valkosuklaa
ja mun vaahtokarkki-kermavaahto.

Nähtiin ISO lokinpoikanen. Musta se oli söpö ja olisin ehkä vähän halunnut sitä 
lemmikiksi. Sen nimeksi olisi tullut Lennart.

En muista enää miksi, mutta vohveleiden jälkeen me otettiin suunnaksi Bulevardin Kahvisalonki (mua niin harmitti, ettei kukaan soittanut paikassa olevaa pianoa! Pianonsoitto on niin kaunista.) Juotiin kahvia kauniin valkoisista kahvikupeista asettilautasineen päivineen ja mä söin täytetyn croissantin (mun nälkä ei lähtenyt sillä yhdellä vohvelilla).


Bulevardin Kahvisalongissa kahvia saa santsata. Vaikka mun kahvinjuonti onkin
enemmän "maitosokeria kahvilla" kuin"kahvia maidolla", mä arvostan.

Loppuilta meni lagaillessa kotona. Luonnollisesti, koska kuka muka saa mitään oikeasti järkevää aikaiseksi sunnuntaisin?

En minä ainakaan.

Paitsi jos brunssilla käyminen ja kynsien lakkaaminen lasketaan.

Puspus,

Anna

ps. Siis miten söpö sana "jugu" voi olla? Asteikolla yhdestä kymmeneen sanoisin viisitoista.

pps. oon edelleen ihan sekaisin viikonpäivistä enkä oikein tiedä mistä se johtuu (epäsäännöllinen työrytmi?). Heräsin lauantai-aamuna duuniin ja jouduin tarkistamaan puhelimesta, mikä päivä on koska en ollut varma. Lisäksi tänä aamuna pohdittiin hämmentyneinä yhden kollegan kanssa, onko tänään maanantai. Päädyttiin siihen, että on (mutta tarkistin varmuuden vuoksi puhelimesta. Se oli samaa mieltä.)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

sitä parasta siskoaikaa

Holla!

Viikonloppu kului duunin parissa, joskin lauantaina lähdin aika extemporesti T:n ja kumppaneiden kanssa Lauantaidiskoon. Allekirjoittanut tosin veti illan limulinjalla, mikä oli oikein terveellinen päätös. Tosin nää univelat huomioon ottaen olisi ollut fiksumpaa jäädä vaan himaan nukkumaan. Mutta mulla oli kauheen hauskaa, oli kivaa bailata pitkästä aikaa T:n kanssa. Ja edellisestä Lauantaidiskoilustakin on jo aikaa.

Duuniviikonlopun kohokohta oli ilman muuta se, kun lauantaina vietiin pahviroskia rullakolla kollegan kanssa. Rullakosta löytyi myös yksi puinen lava, jota aloin sitten punnertaa pois rullakosta (näillä narukäsillä tollaset nostohommat on yksi ikuisuusprojekti). Meidän vieressä seisoi miesjoukko, joka katseli sitä mun äheltämistä. Yksi niistä selvästi totesi, että "eihän tosta hyvänen aika tuu yhtään mitään", tuli mun luo ja sanaakaan sanomatta nosti sen lavan pois rullakosta ja kantoi sen lavakasan luo ja nosti kasan päällimmäiseksi. Kiitin ja kollegan kanssa jatkettiin matkaa roskisten luo. Viisi sekuntia myöhemmin kollega purskahti nauruun. Olin kuulemma ollut erittäin hämmentyneen näköinen. Mutta olisitte tekin olleet, sen miehen käsivarret oli samaa kokoluokkaa kuin mun reidet! Eikä tää ollut edes eka kerta kun näin käy. Yritän nostaa jotain ja yhtäkkiä joku mies tuleekin auttamaan. Näytän siis varmaan todella tumpelolta mutta kauheen kätevää se on, voin kertoa.

Ja just sen takia en käy salilla. Jotain hyötyä näistä narukäsistä/ongista/pulkannaruista/riu'uista (rakkailla lapsilla on monta muiden keksimää nimeä) kuitenkin on.

Mulla alkoi sunnuntai-duunin jälkeen pienehkö vapaaputki ja sunnuntai-illasta asti oonkin viettänyt tärkeää siskoaikaa Sofian kanssa. Sillä alkoi loma ja se tuli tänne mun luo hengailemaan pariksi päiväksi.

Alotettiin siskohengailu Alepa-reissulla ja Olympialaisten päätöskekkereillä. Melkoiset pirskeet olikin. Kaiken sen loiston ja esitysten keskellä kaikkein upeinta oli kuitenkin nähdä mun lapsuusajan ultimate-lempparibändin, Spice Girlsin, reunion. Oltiin Sofian kanssa ihan fileissä kun tiedettiin, että ne esiintyy. Siinä oli niin upee bändi, ettei mitään rajaa. Popitan niiden levyjä edelleen vielä tänäkin päivänä, ne biisit ei vaan kuole, koska hei, girl power ei koskaan kuole.

Spaissarit on täyttä rakkautta.

Maanantaina

...mulla oli the worst hair day ever. Siksi lippis.




...me käytiin Vapianossa safkaamassa. Ekana alkupaloiksi tollanen megamättölautanen ja pääruoaksi salamipizzaa. Nam nam nam.









...me istuttiin Koffissa lämmintä iltapäiväaurinkoa palvoen.





...me käytiin viinilasillisilla yhdessä mun lähikuppilassa, Punavuoren Ahvenessa. Sofia ei ollut aikaisemmin käynyt siellä ja koska me käytiin siellä faijan kanssa useasti kun se vielä asui Suomessa (jostain syystä se halusi aina mielummin lämminhenkiseen olutravintolaan kuin täältä löytyviin hipsteritrendimestoihin, jännä juttu) niin mä ehdotin Sofialle, että käydään siellä.




...ja viimeisenä, muttei lainkaan vähäisimpänä: skypeteltiin sekä faijan että nuorimman pikkusiskon kanssa ja parin skype-puhelun jälkeen faija varasi maanantai-iltana mulle ja Sofialle lentoliput Jenkkeihin! Hello, marraskuinen New York! Hello, jenkkien kiitospäivä! Hello, isi, sen avokki ja meidän pikkuinen sisko! HELLO AMERICA!

Innostunutta fabo-kiljahtelua.

Oon sillee vaan ehkä maailman eniten innoissani. Yhdysvallat, New York ja Pennsylvania, täältä me tullaan! Tästä eteenpäin soitan Jay-Z:n ja Alicia Keysin Empire State of Mindia vähintään joka päivä.

Mähän en oo siis koskaan käynyt Jenkeissä vaikka se on ollut haaveissa, no, aika tosi kauan. Sofia on käynyt Nykissä kerran, joten mä tietysti intoilin, että se tietää missä kannattaa käydä ja milloin ("en sit varmana tuu MoMaan, se oli niin tylsä" tv. kultturelli siskoni). Me ei olla Nykissä läheskään koko sitä aikaa, mikä me Amerikan mantereella vietetään, mutta sen takia onkin tosi kätevää, että me päätettiin jo, että keväällä mennään sit uudestaan. Ja nimenomaan New Yorkiin.

Tota ollaankin sit fiilistelty aina kun muistetaan se taas uudestaan.

Matkafiilailun lisäksi mä kävin eilen juoksemassa ja pesin pyykkiä siskohengailun lomassa. Ilta me vaan lagattiin, käytiin kaupassa ja tehtiin kanasalaattia. Oltiin tosi väsyneitä, edellisyö kun meni aika lailla aamuun asti valvomisen merkeissä. Sitä ne yllättävät kaveriyövieraat teettää.

Tänään herättiin jo suhteellisen freeseinä (kellon ympäri nukkuminen tekee ihmeitä) ja aamupalatankkauksen jälkeen mentiin Koffiin paistattelemaan päivää. Siinä nurmikolla istuessa tuli puhuttuakin vaikka mistä. Siinä vaiheessa mulle taas kirkastui asia, jonka oon aina tiennyt, mutta jota ei aina tuu ajatelleeksi. Mun sisko ei oo vain mun sisko, se on myös yksi mun parhaista ystävistä.

Puistoilun jälkeen me mentiin Stockalle hakemaan Sofialle hiusasioita. Sillä välin kun Sofia kävi innostunutta keskustelua yhden myyjättären kanssa shampoiden eri ominaisuuksista, mä hiplailin OPIn ja Essien lakkoja. Ihastelin niiden värisävyjä ja kekseliäitä nimiä. Kynsilakat on yksi maailman parhaimmista keksinnöistä.

Sofian ostettua kolme eri hiusputelia, me suunnattiin Aleksanterinkadulle ja meidän vakioliikkeisiin (Zara, H&M, Mango, GT yms.) tsekkailemaan tarjontaa. Oltiin edelleen vähän väsyneitä, joten kikateltiin hysteerisesti vähän kaikelle, aina kuvioiduista legginseistä banaaninmuotoiseen, kaulassa pidettävään kolikkopussukkaan.

Sofia stailasi mut. Ja voin kertoa, että mulla oli kova työ
olla nauramatta kuvanoton ajan. Hattu oli liian pieni,
takista en edes sano mitään. Ko. putiikin myyjät
varmaan rakasti meitä. 

Ja, believe it or not, mulla oikeesti oli vaatteita päällä ton takin alla.

Huomenna mun kolmen päivän vapaaputkeni on ohi ja duuni jatkuu. Mutta kiva mennä töihin ja nähdä tyttöjä, joten ei oo valittamista. Mutta since univelat painaa edelleen niskassa, hipsin pikkuhiljaa nukkumaan.

Ai niin.

Päivän hämmentävä huomio: makusuklaat onkin hyviä. Me päätettiin Sofian kanssa yllättää ja repäistä ja ostettiin eilen kaupasta Fazerin vadelma-karpalo-suklaalevy. Mä oon aina ollut sitä mieltä, ettei terveellisiä juttuja, such as marjoja, pidä sotkea suklaaseen. No, sitten maistoin sitä uutta (Maraboun? Fazerin?) mansikkasuklaalevyä. Ja se olikin vastoin mun kaikkia odotuksia hyvää. Olin lähes shokissa. Shokkitila palasi kun maistoin tota karpalo-vadelma-levyä. Sekin oli hyvää. Joudun siis ilmeisesti kääntämään kelkkani ja perumaan sanani. Marjat plus suklaa on yhtä kuin hyvänmakuinen yhdistelmä.

(Pähkinäsuklaahan on mun mielestä edelleen rinnastettavissa suoraan rikokseen. Siis hyi. Pähkinät on hyviä ja suklaa on hyvää, mutta ne kaksi yhdessä. Ei ei ei. Sain kärsiä tästä lukiossa, koska aina kun A, yksi mun parhaista kavereista, osti suklaata, se osti pähkinähyiällöyöksuklaata ja aina se "kohteliaasti" tarjosi sitä mulle. Vaikka tiesi, että inhoon sitä. Mutta se tiesi myös, kuinka paljon tykkään suklaasta. Ja aina se sai hyvät naurut kun katsoi mun pään sisällä käytyä kamppailua asian suhteen. Mokomakin nilkki.)

Ai niin vol. 2. Sofia kertoi puhuneensa yhden kaverinsa kanssa tänne mun luo tulosta ja sitä ennen skypettelystä meidän pikkupikkusiskon kanssa. Tää kaveri oli todennut: "te ootte tosi läheisiä sun siskojen kanssa".

Kyllä. Ja toivottavasti tullaan aina olemaan. Broidia unohtamatta. Sisarukset on parasta ikinä.

Nighty night,

Anna

perjantai 10. elokuuta 2012

I get by with a little help from my friends

Helou!

On se jännittävää, miten paljon yhdessä hetkessä voi tapahtua ja miten pyörälle päästä ihmissuhteet voi tän tytön saada. Kulutin nimittäin maanantaina eikun siis keskiviikkona (ihan oikeesti, miten sekasin ihminen voi viikonpäivistä olla? syytän lomaa) kolme tuntia terapiasiivoukseen täällä kotona, ihan vaan kiitos ihmisille ja suhteille ja ihmissuhteille. No jep. Mä mm. hinkkasin mun keittiön kaakelit taas kiiltävän valkoisiksi, kuurasin hellan ulkopuolen (ja ne hellan napit) ja konttasin lattialla pyyhkimässä pölyjä lattialistoista. Noin niin kuin alkajaisiksi. Mutta ei jotain pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt täällä on putipuhdasta ja sain siivouksen yhteydessä vihdoinkin laitettua mun uuden maton lattialle. Se on kaunis, valkoinen ja hapsuinen. Eli just sellainen, mikä miljoonalla muullakin on niiden lattialla. Mutta se kertoo vaan siitä, että niillä miljoonalla muullakin on hyvä maku mattojen suhteen. Ja nyt kun toi matto on paikoillaan, voin vihdoinkin sanoa, että mun asunto alkaa olemaan valmis (kelatkaa että nyt jo! vastahan tässä on yli puolitoista vuotta asuttu). Ja joo, ruokapöydän ylle pitäisi löytää joku taulu, mutta ei se oo niin nökönuukaa.

Mitäs muuta ajankohtaista? Mun kesäloma loppui ja duuni alkoi. Mä oon tosin edelleen ihan lomafiiliksissä. Just selitin äidille, että musta tuntuu että mä vaan käyn töissä (sellanen perus 8 tunnin "käynti") ja sitten oon taas lomalla.

Käytiin myös lauantaina ennen matto-ostoksia lentokentällä saattelemassa nuorin pikkusisko maailmalle. Se muutti vuodeksi Jenkkeihin faijan ja sen avokin luo (...no eikä olla Sofian kanssa kateellisia).

To the East Coast and beyond!



Matkaanlähtijä ja aavistuksen pöhnäinen isosisko (jonka blurri pelasti).

Pikkuinen (tosi pikkuinen, se on jo mua pidempi) tulee jouluksi Suomeen ja me mennään mitä luultavimmin Sofian kanssa käymään siellä loppusyksystä. Ja keväällä otetaan varmaan äiti (ja ehkä broidi, riippuen sen inttijutuista) mukaan. Jee! Tuplajee, koska mä pääsen samalla käymään Nykissä. Just puhuttiin tästä eilen faijan kanssa kun se ehdotti, että me voitaisiin lentää myös Washingtoniin. Sanoin, että käy, jos käydään sit Nykissä erikseen. Se alkoi nauraa. Ei ollut ilmeisesti tajunnut, että New York on yksi niistä mun MUST-jutuista kun mennään sinne. Tän jälkeen se ehdotti, että voidaan ajaa Nykin ohi niin että mä nään Vapaudenpatsaan ja ehdin ottaa siitä pari kuvaa. Kiitti faija. Ihan sitä Vapaudenpatsastahan mä haluan sinne mennä ihailemaan.

Seuraavaksi aloin intoilemaan lennoista ja niiden etsimisestä ja varaamisesta ja faija vaan totesi nauraen, että parempi jättää ne Sofian hoidettavaksi. Jaaha. Toisaalta Sofia on kyllä aikamoinen lentojenmetsästäjä, joten ehkä luovutan suosiolla tän osuuden sen hoidettavaksi. Mun tehtäväksi jää siis... öö... tulevan matkan fiilistely! (Turha on noiden sitten jälkeenpäin tulla huutelemaan etten muka evääkään liikauttanut matkan hyväksi. Yritin auttaa!)

On tää elämä joskus rankkaa.

Mitäs muuta? Oon viime päivinä katsonut mun "all time lemppari kirjasta tehty elokuva" -elokuvaa: viisituntista minitv-sarja Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa. En muistanutkaan miten hyvä se on. Ja lainit about sanasta sanaan suoraan kirjasta. Noin ne kaikki kirja goes leffa -filkat pitäisi tehdä, jos multa kysytään. Sitäpaitsi tossa leffassa ihanasöpökomea Colin Firth esittää Mr. Darcya eli leffa on täysi kymppi jo pelkästään sen takia.

Näin myös eilen pitkästä aikaa kunnolla T:tä kun käytiin juomassa teetä (Teen kanssa teellä, heh heh) Cafe Lasipalatsissa. Oon ollut vähän allapäin (no ne tyhmät ihmiset ja suhteet) ja noiden meidän teetreffien aikana me puhuttiin paljon suurista ja pienistä asioista, syvällisesti ja pinnallisesti. Ja mun olo helpottui. Mä en edes tiedostanut miten ikävä mulla tota tyttöä oli ollut. Ja seuraavaksi tajusin, että mulla vaan on maailman parhaat ihmiset mun lähipiirissä.

Teenjuonnin jälkeen mentiin pelleilemään (lue: hammasharjanmetsästykseen) Sokokselle ja Stockalle. Mä olin jo ehtinyt unohtaa, että Stocka myy nykyään Versacen ja Tory Burchin laukkuja! Oi tätä onnea.

Mä en kestä. Stockan pihasta löytyi elävä
appelsiinipuu, jossa kasvoi oikea pieni appelsiini!
Miten söpö toi voi olla!

Käveltiin Bulevardia pitkin Punavuoreen ja nautittiin viilenevästä, kauniista ilta-Helsingistä. Ja mä hykertelin itsekseni onnellisena.

Ja yksi eilisen parhaista jutuista (ton appelsiinipuun lisäksi) oli se kun tehtiin T:n kanssa päätös, että leivotaan taas yhdessä. Me järkättiin viime talvena kahden hengen piirakkabileet täällä mun luona ja leivottiin mustikkapiirakkaa. Lopputulos tosin muistutti enemmänkin mustikkavelliä, koska mä en ajatellut, että siihen täytteeseen oikeasti pitäisi laittaa kananmuna. Käytettiin siis valmistaikinapohjaa ja kipattiin täytteeksi mustikoita ja rahkaa. Ja ehkä jotain muuta, mutta en muista enää mitä. Kuitenkin, se oli vähän sellainen "mustikkapiirakka for dummies, tässä EI VOI epäonnistua", kuten ystäväni, jolta tän ohjeen sain, asiaa kuvaili.

So far, (looking) so good.


Onneksi mustikkavellikin on ihan ookoo. Ja maku oli ulkonäköä parempi. 

Ton mustikkavelli-episodimuistelun jälkeen päätettiin, että ensi kerralla leivotaan omenapiirakkaa. Mutta meidän pitää kuulemma odottaa, että suomalaiset omenat kypsyy ja tulee kauppoihin. Jaa. T:stä on tullut ihan mieletön keittiöhengetär (siis kuka muu muka kasvattaa yrttejä ja tekee itse omat perunasalaattinsa? Tai tsatsikinsa?), joten mä käskin sen pitää silmällä niitä omenoita. Ja ensi kerralla me ei kuulemma käytetä mitään valmistaikinaa (apuva). Toisin sanoen, T leipoo koko piirakan ja mä saan ehkä sekottaa taikinaa. Ehkä.

Seuraavia piirakkabileitä odotellessa.

Ja kun kerran kokkauksesta (ja ko. taidon puutteesta) on tullut löpistyä, laitetaanpa tähän aiheeseen sopiva päivän quote.

Olin käymässä kotikotona ja katseltiin perheen kesken Neljän tähden illallinen -ohjelmaa.
Minä: "Jos mä oisin julkkis, tää ois sellanen ohjelma, mihin ois kiva osallistua."
Pikkubroidi: "Ai miks? Että näyttäisit kaikille ettet osaa kokata?"

Näin meidän perheessä. Mutta kaikki ei voi millään olla hyviä kaikessa. Se on universaali totuus. (No on?)

Tulipa nälkä tästä kaikesta ruokapuheesta. Onneksi mulla on pakastepatonkia.

Iloisin kokkaustaidottomin terveisin,

Anna

ps. onneks mä oon sit hyvä niin monessa muussa asiassa. Esim. syömisessä ja riemuidioottina olemisessa. Ne on kuulkaa tärkeitä taitoja nekin.

pps. ettei vaan jää mitään epäselvyyksiä edellisen postauksen takia, minä ja X ei todellakaan seurustella. Hahahah siis ei ei ei.


EDIT// se pakastepatonki paloi pikkusen koska unohdin sekunniksi että se on uunissa. Ei naurata.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

le sunnuntai

Tänään:




Me tosin korvattiin le McDonald's-aamupala le kotiinkuljetetuilla pizzalla ja kebabilla.

Että hyvää huomenta vaan.

Kello on nyt viisi iltapäivällä ja ulkona on sairaaaaaaan lämmin ja mä meen nyt Koffiin hakemaan brunaa pintaan (lue: nukkumaan tehopäikkärit).

Eilen oli Kallio Block Partyt ja niiden jatkot ja se yksi kutsui mua tyttöystäväksi "hei lopeta se mun tyttöystävän vikittely" (NO MITÄPÄ?!) ja voi elämän kevät.

Käytiin AH:n ja poikien kanssa kanssa yhdessä Kallion baarissa, koska haluttiin mustikkashotit. Siis yhdet ainoat shotit.  Puhuttiin sitten portsari ympäri päästämään meidät ilmaiseksi sisään, koska "me käydään vaan nopeesti". Sitten me tavattiin yhden baarin edessä suloisia poikia Lohjalta/Turusta/Imatralta, jotka oli meitä varmaan neljä vuotta nuorempia mutta kauheen liikuttavia ja mukavia ne oli.

Kalliosta seikkailtiin keskustaan ja päädyttiin Bäkkärille. Oon siellä bleiserissäni ja helmet kaulassa edelleen yhtä sulava kuin kala aavikolla. Mutta oli hauskaa. Hirveen hauskoja baarimikkoja ja aikaisemmin tavattuja tyyppejä siellä ainakin on.

Tänään pitäisi selviytyä terdelle juhlimaan yhden ihanan tytön 20vee synttäreitä ja huomenaamulla meidän neljän hengen tyttöposse suuntaan kahdeksi päiväksi Tallinnaan.

Ihan hyviä tapoja viettää vikoja lomapäiviä.

Terkkuja,

le Anna

ps. kuva täältä


perjantai 3. elokuuta 2012

mä sain kämppiksen (tai ainakin melkein)!!

Helei!

Tää päivä on alkanut mitä parhaimmin: olin yötä ihanan AH:n luona Puistolassa ja aamulla herättiin tarpeeksi aikaisin että ehdittiin tehdä tunnin juoksulenkki yhdessä. Ei ollut muuten allekirjoittaneella mitään valittamista kun sai kirmailla keskellä sitä vehreyttä. Vaikka tykkäänkin omasta Kaivarin lenkistäni, vaihtelu virkistää aina. Tosin kohta me aletaan AH:n kanssa juosta yhdessä enemmänkin, koska se sai tänään kämpän MUN ALAKERRASTA!! Siis hitsi, yksi mun parhaista ystävistä muuttaa samaan taloon ja samaan rappuun! Mä en ehkä just nyt kestä miten fiiliksissä tästä voi olla.

Me ollaan niin kuin kämppiksiä, mutta sitten ei olla kuitenkaan. Voidaan tehdä kaikkia juttuja yhdessä, mutta molemmilla on oma kotipesä, johon vetäytyä jos tahtoo olla rauhassa.

Tää on ehkä paras mahdollinen ratkaisu i-ki-nä.

Edustettiin tossa yks ilta Kappelissa.

Meidän A-Team valtaa Punavuoren!

Siis_kuinka_siistiä.

Naurukuolema oli lähellä kun kuulin, että AH oli kertonut vuokranantajalle, että hänen paras ystävänsä asuu yläkerrassa ja vuokranantajan kysyessä musta AH oli kuulemma tarkentanut "se on tyttö ja sinkku, ihan niin kuin minäkin". Haha damn right.

Mä en malta odottaa. Tästä tulee niin kivaa!

Tosin varoitin jo AH:ta, että kun kerran muuttaa Punavuoreen (tai Helsingin keskustan hoodeille ylipäätään), tähän rakastuu eikä täältä vaan halua pois. Koska mä nimittäin rakastan tätä paikkaa enkä enää vaan pysty kuvittelemaan, miltä tuntuisi asua jossain muualla tai jossain, mihin on pakko mennä metrolla/bussilla/junalla (eikun sori, eihän mun tarvi kuin muistella niitä aikoja kun opiskelin Helsingissä mutta asuin vielä Rixbyssä). Täältä kun kävelee mihin tahansa.

Punavuori, the place to be. And live. (Insert couple hundred hearts here.)

Nyt meen jatkamaan tätä yleistä riehumista ja fiilistelyä.

Tattadattadaa.

Terkkui!,

Anna