maanantai 14. toukokuuta 2018

FINALLY MAY



Mä rakastan toukokuuta. Paitsi, että se on mun kuukausi, eli mulla on kuun lopussa synttärit eli saan koko kuukauden fiilistellä omaa lähestyvää juhlapäivää, on toukokuu ylipäätään aivan ihana kuukausi. Luonto herää taas eloon. Etenkin viime vuosina pitkälle jatkuneen talven jälkeen toukokuu on yleensä se kuukausi, kun kevät lopulta, vihdoinkin alkaa.

Toukokuussa on vielä raikkaan vihreää, kun kasvit puskevat hiirenkorvia ja jonain toukokuun aamuna sitä vain herää ja toteaa, että kaikki on yhtäkkiä puhjennut kukkaan.

Toukokuussa on enää muutamat yliopisto-dedikset jäljellä ja suurin osa, elleivät kaikki luennot jo loppuneet. Aamut ovat raikkaita, mutta eivät kylmiä ja valoa riittää pitkälle iltaan.

Mä en ole vielä yliopisto-vuosieni aikana aloittanut täysipäiväisiä kesäduuneja toukokuussa, vaan 40 tunnin työviikot ovat aina alkaneet vasta kesäkuussa. Toukokuu on siis ollut mulle jo pidemmän aikaa sellainen pre-kesälomakuukausi. Raapustelen kasaan viimeisiä kouluesseitä ja nautin pitkistä, melko vapaista päivistä. Odotan synttäreitäni.

Nytkin toukokuussa olen, kyllä vain, raapustellut kasaan viimeisiä esseitä ja lueskellut. Mulla on yksi kirja kesken erästä esseetä varten ja sen jälkeen pinossa taitaa olla palttiarallaa kymmenisen kirjaa, joiden lukemista odotan. Sieltä löytyy Oneiron, Kadotettu paratiisi, Tarina vailla loppua sekä Veljeni Leijonamieli, muutaman mainitakseni.

Lisäksi olen spurtannut tän meidän kodin sisustuksen kanssa. Löysin ja tilasin meille vihdoin yöpöydät makuuhuoneeseen ja löysin ehkä meille uuden pöytälampun olkkarin ikkunalaudalle. Olohuoneessa on tyhjä kohta, johon olen kaavaillut joko yhtä suurempaa tai kolmea pienempää kasvia. Lisäksi olkkariin pitäisi hakea harsoverhot ja ehkä yksi vähän kevyempi viltti sohvalle. Tää koti kaipaa siis lähinnä viimeistelyä ja koska aion kesäkuun alussa järjestää pienimuotoiset synttärit, toimii se hyvänä syynä fiksata vihdoin mahdollisimman moni asia kuntoon. Poikaystävä totesi luottavansa mun makuun, kun esittelin viimeistelyehdotuksiani hänelle.

Ja koska mulla on tavallista enemmän vapaa-aikaa, johon en ole oikeastaan tottunut, yritän myös välillä ottaa rennosti. Katson Gilmoren tyttöjä tai luen parvekkeella. Suunnittelen synttäreiden menua tai käyn jätskillä ystävien kanssa. Käyn lenkillä tai teen porrastreenejä ulkona.

Havahduin myös talvikenkiä huoltaessani ja laatikoihin pakatessani, että kävelin viime kesänä kahdet kesäkenkäni puhki. Uudet mustat loaferit löysin onneksi jo, mutta mustat perus-baltsut on edelleen hakusessa. Edelliset olivat Wondersin ja tykkäsin niistä kovasti, joten jos muita varteenotettavia ei löydy, pitänee ostaa uudet samanlaiset.






Marella Takki
Gina Tricot Teeppari
Gina Tricot Farkut
Furla Laukku
Converse Kengät


Toukokuu, olet ihana.

xx,

Anna

Photos by Emma Ranne

tiistai 24. huhtikuuta 2018

SIVU YSTÄVÄKIRJASTA



Mä olen viime aikoina nähnyt tällaisen parissakin eri blogissa ja idea oli mun mielestä niin kiva, että halusin tehdä sen itsekin! Mulla oli lapsena useampi ystäväkirja, aina piti ostaa uusi kun vanha täyttyi ja tietenkin välillä niitä vanhoja sivujakin piti "päivittää" kun yhtäkkiä sitä olikin niin paljon vanhempi ja ihan erilainen, haha. Niiden täyttäminen oli ihan parasta ja musta oli aina ihanaa lukea, mitä muut ovat kirjoittaneet. Joten pitemmittä puheitta, tältä näyttäisi mun täyttämä sivu ystäväkirjasta: 



Nimeni on Anna Elviira Mattila
Lempivärini on vaaleanpunainen.
Lempiruokani on pasta ja tacot. Oon voimaton hiilarien edessä, ne vaan maistuu niiiiiiin hyviltä. 
Lempinimeni on vanhempieni keskuudessa Ansku tai neiti Kesäheinä. Yhden pienen kaveriporukan kesken olen Mansikkaprinsessa tai jälkiruokakuningatar. Nimet ovat tulleet sisäpiirivitseistä, kuten kuvitella saattaa :D Noita lukuun ottamatta mulla ei oikeastaan ole mitään sellaista yleistä lempinimeä. 
Suosikkivuodenaika on kevät, koska rakastan kukkaan puhkeavaa luontoa ja sitä että aurinko lämmittää, mutta ilma on raikas.
Paras juoma on vesi, kahvi ja kuiva valkkari. 
Hajuvesi jota käytän eniten on D&G:n 3 L'Impératrice. Ihana ja aivan mun "näköinen" tuoksu. Musta on myös ihanaa, että mun hajuveden nimi on "Keisarinna". Tulee aina ihan girl boss -olo, kun suihkautan tota!
Elokuva joka on jäänyt mieleen Koskemattomat. Se itkettää ja naurattaa, tarina on mieleenpainuva ja kiinnostava ja siinä on ihanat ja moniulotteiset henkilöhahmot. Mitä muuta hyvään elokuvaan edes tarvitsee?
Lempieläin on pupu. Ja delfiini. Ja hevonen. Ja koira. Jajaja.
Horoskooppimerkkini on kaksonen. Mulla onkin kohta synttärit! Woopwoop!
Viimeksi itkin perjantaina, kun oltiin toisen siskon kanssa after workeillä ja hän sparrasi mua töihin liittyvissä asioissa. Mun sisko on yksi niistä ihmisistä, joka tuntee mut läpikotaisin ja tietää mun vahvuudet ja heikkoudet ja mä yksinkertaisesti liikutuin kyyneliin, koska hän puhui musta niin kauniisti ja rehellisesti. 
Viimeksi kehuin rakasta ystävää, joka viettää synttäreitään tänään.
Viimeksi nauroin tänään päivällä poikaystävän jollekin jutulle. 
Paras paikka on sohvalla viltin alla, puoliso vieressä ja läheisiä ympärillä.

Seksikkäintä minussa ovat silmäni ja huumorintajuni.
Jos uskaltaisin niin irtisanoutuisin työstäni ja laittaisin kaikki paukut somen tekemiseen: tubeen ja tähän blogiin. Mä oikeasti uskon sopivani tekemään etenkin videoita ja että mulla olisi jotain annettavaa tube-maailmalle. Mutta mä olen liian järkevä ottaakseni noin suurta taloudellista riskiä, ainakaan juuri nyt. 
Mottoni on "Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" ja "Asioilla on tapana järjestyä". 
Karmein paheeni on sokeri.
Parhaat ominaisuuteni ovat lojaalius, suorasanaisuus, huumorintaju ja lämmin sydän.
Keksintö jota ilman en voi elää on internet.
Tämä vie minulta jalat alta: itsevarmuus, huumorintaju ja älykkyys samassa paketissa.
Kun olen stressaantunut, minua auttaa tehtävälistojen tekeminen, urheilu ja tauot, jolloin en ajattele stressiä aiheuttavaa asiaa (esimerkiksi kouluhommia).

Paras hetki päivässä on kun herään ja on vielä koko päivä edessä tai kun menen nukkumaan ja höpötellään poikaystävän kanssa sängyssä päivän kuulumisista.
Lempijuttujani ovat rakkaat ihmiset, nauraminen, hyvä kahvi, leikkokukat ja irtokarkit.
Kadun hyvin vähän mitään. En oikeastaan mitään, koska jos yksikin asia olisi mennyt toisin, en välttämättä olisi tässä tilanteessa, jossa nyt olen, enkä olisi se, joka nyt olen. Uskon, että asioiden katuminen on tietyllä tapaa turhaa. Se ei tietenkään poista sitä, etteikö jokin asia voisi harmittaa tai siitä voisi olla pahoillaan. Mutta tehty mikä tehty tai jätetty tekemättä mikä jätetty tekemättä, eihän sille enää mitään voi. Mielestäni on parempi keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ja esimerkiksi välttää tekemästä samoja virheitä. 
Haluaisin tulevaisuudessa löytää entistä paremmin omat vahvuuteni ja kehittyä niiden markkinoimisessa. Ja vaikka en yleensä tee sen kummemmin uudenvuoden lupauksia, tämän vuoden alussa lupasin itselleni uskaltaa enemmän ja olen pitänyt lupaukseni. Haluan toteuttaa sitä myös tulevaisuudessa: haluan uskaltaa enemmän. 

xx,

Anna

P.S. Käytiin kuvailemassa taitavan Emman kanssa, joka pyörittää myös visuaalisesti kaunista Inlace-sivustoa parin muun mimmin kanssa. Lisää kuvia tulossa!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

ON SIIS KEVÄT



Hassua, minkälaisen fiiliksen yksi ainoa postaus voi aiheuttaa. Ihan kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta. Mulla on ollut ikävä blogin pariin, mutta kynnys kirjoittaa on kasvanut niin suureksi, että on tuntunut, että pitäisi vähintäänkin mennä naimisiin tai saada lapsi, että olisi jotain mistä kirjoittaa (ja kumpaakaan ei ole omalla kohdalla tapahtunut). Musta on myös tuntunut, että en osaa enää kirjoittaa. Että kaikki kirjoittaminen on ollut sellaista tönkköä "no mulle kuuluu ihan hyvää, jee moikka".

Mitä mulle sitten kuuluu? Hyvää (hehe). Yliopiston viimeinen periodi on käynnissä ja opinnot etenevät suunnitelmien mukaan. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että ensi syksynä minulla on edessäni yksi ainokainen kurssi ja gradusemma eli gradun kirjoittaminen ja sen jälkeen valmistun. Tuntuu hullulta. Hullun mahtavalta ja pelottavalta. Kesän aikana pitäisi yrittää hahmotella jonkinlainen aihe gradua varten ja toivon, että kukkiva luonto antaa inspiraatiota, koska tällä hetkellä pää lyö aika tyhjää sen suhteen. Gradusta varoitellaan aika paljon, mutta toistaiseksi ei juurikaan pelota. Minulla oli hyvin samanlaiset fiilikset kandista. Meni ikä ja terveys, että keksin aiheen, mutta sen jälkeen loppu menikin aika omalla painollaan. En ole asettanut valmistumistavoitetta kuin vasta ensi keväälle, niin onpahan koko lukuvuosi aikaa rustata sitä, jos siltä tuntuu. Silloin valmistuisin neljässä vuodessa, mikä on tosi hyvä ja mihin olisin itse hyvin tyytyväinen.

Viime syksy puolestaan oli mulle henkisesti hieman raskasta aikaa. En jaksanut kirjoittaa blogia tai ylipäätään olla kovin aktiivinen missään sosiaalisessa mediassa. Painin omien opintojen tarkoituksettomuuden tunteen kanssa ja mua on vaivannut yliopistovuosien myötä kasvanut ja kasvanut tunne siitä, että mä en oikein tunne humanistista tiedekuntaa omakseni. Viime syksynä istuin useammalla eri kurssilla, joiden luentojen aikana mietin lähinnä, että miten helkkarissa tämä luennolla käsitelty asia auttaa mua työllistymään. Surullisintahan oli, että vastasin itselleni kerta toisensa jälkeen "ei yhtään mitenkään". Tietenkään asia ei oikeasti ole noin mustavalkoinen, vaan totuushan on se, että kaikesta oppii jotain ja melkein mitä tahansa tietoa ja taitoa voi soveltaa työelämässä. Minä vain valitsin olla näkemättä asiaa noin. Mutta kuten niin monissa muissakin jutuissa, myös tässä aika on auttanut näkemään asioita vähän pehmeämmästä kulmasta. Olen myös välillä moittinut itseäni opiskeluvalinnastani, vaikka tiedän, että se on ihan turhaa. Olen erilainen ihminen nyt kuin olin vajaa kolme vuotta sitten aloittaessani yliopistossa. Olen sitäpaitsi jo niin pitkällä opinnoissani, että olisi hölmöä jättää opinnot kesken.

Osittain myös viime syksyn fiilisten takia olen tehnyt joitain lisäsuunnitelmia opintojen suhteen. Aloin haaveilla tuplamaisterista eli kahdesta maisterintutkinnosta ja hain itseasiassa erääseen maisteriohjelmaan nyt talvella, johon en kuitenkaan suureksi harmikseni päässyt. Asia olisi korjattavissa ensi vuoden hakua varten, joten pohdiskelen asiaa. Tietenkin ensi talven työtilanne vaikuttaa paljon asiaan, sillä pääsyy toiseen maisterintutkintoon on omalla kohdallani nimenomaan varmemman työllistymisen mahdollistaminen.

 Keväinen Helsinki. Parasta. 

 Innostuin poke bowleista ja askarreltiin sellaiset eräs lauantai siskon kanssa.

 Olen etsiskellyt kevättakkia ja sovitin mm. tätä Lindexin trenssiä. En vain ole ihan varma sopiiko mulle 1) noin pitkä malli 2) trenssit ylipäätään. #firstworldproblems

Lankalauantaina juhlittiin mun rakkaan kummitytön 1-vuotissynttäreitä. Stockmannin lastenosasto ja siellä työskentelevä ihana Minna pelastivat, jälleen kerran, mut lahjakriisiltä. #annasuosittelee

Sitten eräs jännittävä uutinen!

Toteutin erään pitkäaikaisen haaveeni ja aloitin muutama viikko sitten oman Youtube-kanavan, joka kantaa nimeä Anna Mattila. Tämä on yksi niistä asioista, joita olen lykännyt ja lykännyt, kunnes vihdoin otin itseäni niskasta kiinni. Tiesin, että jos en koskaan kokeilisi, se jäisi harmittamaan. Kanavalle olisi tarkoitus tehdä my day -tyyppisiä kevyitä videoita, samaten välillä ihan puhtaita sit down -höpöttelyvideoita, jakaa omia suosikkijuttuja ja sen sellaista. Todennäköisesti aion kokeilla vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä, että ne omat jutut ja tyyli löytyy. Pyrin julkaisemaan videon keskimäärin kerran viikossa (joskin viime viikolla video jäi välistä, koska sairastin seitsemän päivää potien jotain versiota influenssasta) ja latasin kanavalle juuri kolmannen videoni. Jos seuraatte mua instassa ja tykkäätte mun mystoryista, niin todennäköisesti tykkäätte myös mun videoista. Eli jos kiinnostaa seurata mua Youtuben puolella, niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. En ole vielä päättänyt, linkkaanko videoita myös tänne blogiin. Jo näiden parin videon kuvaaminen on ollut tosi kivaa ja videolle höpöttely tuntuu tosi luonnolliselta.

Pinnallisempien asioiden puolelta päällimmäisenä mielessä on meneillään oleva hiustenkasvatusprojekti. Leikkasin aika lailla tasan vuosi sitten pitkän polkan, jota lyhensin vielä viime kesänä entisestään hartiamittaiseksi. Minulla on ollut pitkä tukka niin pitkään kuin muistan ja pitkä polkka, long bob, kiinnosti kovasti. Se on ollut ihana ja huoleton, mutta joulun tienoilla tajusin, että se ei sittenkään ole minua. En tunne itseäni itsekseni noin lyhyillä hiuksilla. Niinpä helmikuussa kävin leikkaamassa huonot latvat pois ja kerroin kampaajalleni, että nyt kasvatetaan. Luovuin samaan aikaan myös ripsienpidennyksistäni. Mietin yli puolet viime syksystä, että nekään eivät oikein tunnu enää minulta, mutta silti kuukaudesta toiseen varasin huollon, kunnes viimein tammikuussa kerroin ihanalle ripsihuoltajalleni, jolla olen käynyt kaikki nämä vuodet, että pidän taukoa. Hän suhtautui ihanan ymmärtäväisesti ja lupasi olla käytettävissä, jos joskus haluan palata pidennyksiin.

Olen ollut tosi tyytyväinen molempiin päätöksiin. Pidän hiuksistani ja peilikuvastani päivä päivältä enemmän, koska päivä päivältä yhä enenevissä määrin sieltä katsoo se Anna, jonka tunnen ja joka haluan olla.


Toisaalta taas olen viime aikoina haaveillut kulmien microbladingista. Kulmista on tullut minulla paljon tärkeämpi osa ulkonäköä kuin ripsistä ja voi vitsi miten ihanaa olisi, jos ei tarvitsisi meikata kulmia joka päivä. Voi olla, että toteutan tämän haaveeni vielä ennen kesää. Katsotaan.

Nyt mä palaan perheeni seuraan. Tulin eilen tänne iskän luo landelle ja palataan kaupunkiin vasta huomenna äidin ruokapöydän kautta.

Nauttikaa ihanista pääsiäissäistä ja rentouttavaa viikonloppua!

xx,

Anna

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

TÄMÄ ON SE PÄIVÄ


Olen avannut blogin monta kertaa näiden viikkojen ja kuukausien aikana. Avannut sen, joskus jopa aloittanut postauksen ja sitten kuitenkin antanut sen olla. Jäädä luonnoksen asteelle.

"Ei, ei tää päivä oo hyvä, eihän tässä päivässä ole mitään erikoista. Liian tavallinen päivä, jotta voisin juhlavasti torvet soiden julistaa palanneeni blogini pariin."

Sitten se iski. Istuin kotisohvalla, hiljaisessa asunnossa ja tajusin, että tämä päivä on ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin päivä. Jos jään odottamaan sitä täydellisen hyvää päivää, sitä ei välttämättä koskaan tule. Ja miksei tuikitavallinen sunnuntai olisi aivan yhtä hyvä päivä kuin mikä tahansa muukin? Sitähän se elämäkin pääosin on, niitä aivan tavallisia arkipäiviä ja viikonloppuja.

Minä julistan aina kovaan ääneen (lähinnä tosin itselleni), että minähän en elä elämääni odotellen viikonloppua tai kesää tai parempia aikoja, ehei, minä elän elämääni juuri nyt. Vaan enpäs eläkään.

Olen löytänyt itseni moneen otteeseen miettimästä ja perustelemasta jonkin asian lykkäämistä, "koska vielä ei ole hyvä hetki/en oo vielä kesäkunnossa/ehkä pian on oikeampi fiilis". Anna hei, nyt herätys pahvi! Sitä oikeaa, parempaa hetkeä ei tule! Se ainoa, paras hetki on NYT.

En tiedä teistä, mutta minusta tuntuu, että omalla kohdalla suurin este on ollut oman pään sisällä ja sen suurimman esteen nimi on pelko. Pelko siitä, ettei olekaan tarpeeksi hyvä. Pelko siitä, että epäonnistuu. Pelko siitä, että muut nauravat.

Jännittävintähän tässä on se, että kukaan muu ei ajattele ja tuomitse sinua itseäsi yhtä paljon kuin sinä itse. Kaikilla muilla on kiire ajatella itseään, aivan kuten sinullakin.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Monen uuden asian äärellä. Ja yhden vanhan tutun. Tämän.

Hei vain, blogi.

xx,

Anna

maanantai 20. marraskuuta 2017

Miljoona miljoona miljoona vuotta oon onnellinen


Moi blogi.

Tänään poikaystävä löysi netistä "Muistatko nämä ysärin lopun/milleniumin alun Suomi-bändit?" -keskustelun. Eka biisi alkoi soida ja mä totesin ihan ohimennen, että "Ai! The Rasmusta, kiva!". Poikaystävä katsoi hetken pitkään.

"Siis tota biisiä ehti soida joku kolme sekuntia..."

"Joo, mutta mun ala- ja yläasteen paras kaveri rakasti The Rasmusta ja se soi aina Novalla."

"Mutta siis mä en ymmärrä, että sä silti tunnistit sen noista alkubiiteistä?!"

Tämän jälkeen sain arvailla loputkin biisit. Oli Poets of the Fallia ja Technicolouria. Ja tietenkin Lordi. Ysärin loppu ja 2000-luvun alku oli huikeeta aikaa. (Hehe, jonnet ei muista. Pus vaan!)

Me kuunneltiin mun nuoruudessa aina kaikilla, siis kaikilla perheen automatkoilla aina Radio Novaa, koska sieltä tuli aina kaikki mahdolliset liikennetiedotteet, jotka luonnollisesti kiinnosti kuskina lähes poikkeuksetta toimivaa iskää. Novalla soivat myös paitsi päivän hitit, kaikki vanhat klassikot. Ajatuskin naurattaa.

Istua naputtelen meidän sohvalla vilttiin kääriytyneenä. Ulkona sataa lunta. Meidän uusi koti on ihana. Tai no, eihän tää enää niin kovin uusi ole. Mutta ihana kyllä. Vietetään tosi paljon aikaa olkkarin uudehkolla kulmasohvalla, johon mahdutaan molemmat lojumaan (tai vaihtoehtoisesti touhuamaan omia juttujamme, kuten nyt). Sain poikaystävältä suostumuksen sisustaa myös vähän joulua tänne meille. Mitään jouluräjähdystä ei täällä tulla mun sisustusmaulla näkemään. Suosin klassisen minimalistista sisustusta, joka sopii myös talouden kaksilahkeiselle. Muutama uusi sohvatyynynpäällinen, villaviltti ja lampaantalja sohvalle, joulukuusi kultaisilla joulupallokoristeilla. Laitoin vuosia mukanani kulkeneen paperisen joulutähden makuuhuoneen ikkunaan. Olkkarin pöydälle ajattelin hankkia joulutähden (sen kukan). Ajatuksena on lähinnä tuoda kotiin lämpöä sekä mukavaa ja kodikasta fiilistä.

Huomaa kyllä, että tällaista vähän isompaa asuntoa on niin paljon kivempi sisustaa kuin yksiötä. Meidän alkuperäisvärityksessä ollut, kammottavan myrkynvihreä kylppäri maalattiin muutama viikko sitten valkoiseksi ja nyt olen alkanut haaveilla olkkarin maalaamisesta. Vuokra-asunnossa kun asumme, niin tästä pitäisi luonnollisesti keskustella vuokranantajan kanssa. Pitää makustella. Ehkä yritän ensin sisustaa olkkarin loppuun ja malttaa mieleni.

Yliopistolla opinnot etenevät suunnitelmieni mukaisesti. Odotan kyllä jo joululomaa ja sitä, ettei tarvitsisi hetkeen kirjoittaa esseitä (vielä 10 jäljellä) ja että saisin lukea "omia" kirjoja. Joululomalla olen suunnitellut lukevani Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat ja Gretchen Rubinin The Happiness Projectin. Ainakin.

Ylipäätään mulle kuuluu hyvää. Tavalliseen, jokavuosittaiseen tapaan ollaan ystävien kanssa päivitelty, miten nopeasti tää syksy on taas mennyt. Mutta syksy on aina paljon lyhyempi kuin kevät. Tai selkeämmin sanottuna, syyslukukausi on lyhyempi kuin kevätlukukausi. Ihan loogisestikin. Elokuu on kuitenkin vielä kesäkuukausi. Syyskuussa on yleensä kaunista ja ilma kirpeää eli kaikilla on kivaa eli so far, so good. Loka- ja marraskuu alkavat olla jo pimeitä ja välillä hyisiäkin, mutta lokakuussa on syysloma (mulla yliopiston väli-/tenttiviikko). Ja marraskuun puolivälin jälkeen voi jo riehua ihan joulufiiliksissä. Lisäksi joulukuun alussa on itsenäisyyspäivä, jonka jälkeen jouluun on pari viikkoa. Sitten tulevat joulun välipäivät ja kas, yhtäkkiä onkin jo uusivuosi.

Kevät sitten taas. Tammikuu: talvi. Helmikuu: talvi. Maaliskuu: talvi, mutta pientä ylioptimista toivoa joskus saapuvasta keväästä. Huhtikuu: Virallinen kevät. Ja silloin on vappukin! Toukokuu: Kevät, vihdoin.

Ai niin, ja jossain välissä on pääsiäinen. Mä en jostain syystä ikinä muista milloin se on. Maaliskuun lopulla ehkä? Mutta siis. Keväällä noita kuukausia ei katkaise lomat ja muut asiat yhtä usein kuin syksyllä. Toisaalta sitten taas keväällä mennään valoa päin, which is nice.

Loppuun pari biisisuositusta, koska mulla soi nää biisit vuorotellen päässä. Postauksen otsikko on J. Karjalaisen biisi. Ihana, ihana, ihana. Toinen kova on JVG:n poikien ja Elias Gouldin Revolveri. Ollaan mun ystävän kanssa käyty joka viikko uimassa tänä syksynä ja samassa altaassa on usein samaan aikaan vesijumppa. Siellä soi kuulkaa vanhaa Antti Tuiskua (Hyökyaalto anyone?) ja myös toi Revolveri. Ai että.

Good times, sanon vaan.

xx,

Anna

perjantai 18. elokuuta 2017

Pottereiden lukemisen ihanuudesta


Ai ettien että, rauhallinen perjantaiaamu. Tätä on kaivattu. Ja tarvittu.

Poikaystävä heräsi aikaisin töihin ja vaikka mulla on vapaapäivä, noustiin yhtä aikaa. Keitin meille kahvia, tein aamupalaa ja käperryin aamiaisineni olohuoneen sohvalle lukemaan, kun poikaystävä poistui töihin. Aloitin pari viikkoa sitten Pottereiden lukemisen alusta. En edes muista, milloin viimeksi olen lukenut kaikki kirjat. Kirjoitin niistä yhdelle johtamisen kurssille esseen vuosi sitten keväällä, mutta silloinkin lähinnä selailin opuksia. Mutta voi miten helppo niitä oli silloinkin unohtua lukemaan.

Nyt olen neljännen kirjan puolivälissä. Ai hitsi, miten ärsyttävä Rita Luodiko edelleen on! Argh!

Mutta itse sarjan lukeminen monen vuoden tauon jälkeen on ollut ihanaa. Aivan kuin olisi palannut kotiin. Lukeminen on sujuvaa ja nopeaa ja joka kerta kun vastaan tulee jokin pieni asia, jonka olemassaoloa en muistanut, ilahdun hurjasti. Sarja myös edelleen saa mut nauramaan ääneen. Olen monta kertaa kikatellut puoliääneen lukiessani sporassa matkalla töistä kotiin. Pottereiden lukeminen on niin kivaa, että joka kerta harmittaa, kun joudun lopettamaan ja esim. menemään töihin. Tai nukkumaan.

Oltiin siskon ja ystävien kanssa viime viikonloppuna Flowssa ja tänään lähden viettämään viikonloppua faijan luo landelle. Ja pian sen jälkeen alkavatkin jo tuutorin velvollisuudet (niitä tosin on hoidettu jo monta päivää kun fiksataan fuksien orientaatioviikon ohjelmaa) ja maisteriopinnot.

Kotona aiotaan maalata meidän vessa, joka on siis aivan karmean värinen. Kiitos 70-luku, että sun jäljiltä ollaan nyt reilu kuukausi saatu nauttia myrkynvihreistä vessanseinistä. Siis ihan oikeasti. Ne on niin kamalan väriset, että jokaikinen tuttu, joka täällä on käynyt, on joutunut toteamaan, että "siis kyllähän sä sanoit, että teidän vessa on ruma mutta siis toihan on ihan oikeasti aivan kamala". Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Mä itse asiassa sanoin poikaystävälle, kun oltiin ekan kerran käyty katsomassa tätä, että kysytään samantien saadaanko maalata vessa. Vuokraisäntä onneksi suostui eikä meidän tarvitse edes maalata sitä itse! Nyt vaan kunhan saadaan aikataulut sopimaan rakennusmiehen kanssa, niin vessa muuttuu esittelykelpoiseksi alta aika yksikön!

Viime aikoina on ollut tosi paljon asioiden hoitamista ja järjestelemistä, mutta toisaalta mä tykkään hurjasti siitä, että mulla on kaikki langat käsissäni sekä siitä tehokkuuden tunteesta, kun saan asioita hoidettua.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

xx,

Anna

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

HELLO, IT'S ME

I was wondering if after all these months you'd like to read (my stuff again)


Mistäköhän sitä alottaisi.

Mun ei ollut alunperin tarkoitus pitää taukoa blogista, saati sitten venyttää sitä näin pitkäksi. Loppukeväästä oli kuitenkin hitokseen hommaa (Putous ja Jussi Vatasen Antsku SYDÄNSYDÄNSYDÄN. Joojoo on vanha juttu, mutta silti. Hitokseen hauska!) ja vuorokaudessa rajallisesti tunteja. En voinut himmata yliopiston suhteen, koska mun oli yksinkertaisesti pakko valmistua, joten sosiaalinen elämä ja blogi jäivät hieman sivuun.

Blogi on kuitenkin käynyt useasti mielessä. Ja nyt kun vihdoin elämä alkaa tasaantua hieman, tuntuu vihdoin siltä, että voisin taas antaa aikaa tälle pienelle aarteelleni.

Kolme kuukautta on ehtinyt kulua ja kaikennäköistä on tapahtunut. Oikeastaan onneksi vain hyviä juttuja!

(Jouduin tässä välissä kurkkaamaan vanhoja omia tekstejä tsekatakseni mistäs olenkaan viimeksi kirjoittanut, hehe)

- kävimme siskoreissulla Espanjassa vapun jälkeen ja oli ihanaa. Aurinkoa, haahuilua, molemmat siskot vierellä ja paljon jäätelöä.

- palautin kandidaatin tutkielmani toukokuun puolessä välissä ja sain sen hyväksytyin arvosanoin takaisin

- olen juhlinut toukokuussa ensimmäisen kummilapseni ristiäisiä ja ollut maailman onnellisin pikkutytön kummitäti! Ollaan jo hengailtu ystäväni ja pikkutytön kanssa ja tytsy jokeltelee jo ihan suuna päänä!

- vietimme nuorimman siskon lakkiaisia kesäkuun alussa ja itkeä paruin Savoy-teatterissa kun sisko opiskelutovereineen lauloi meille Nuoruustangon. Luonnollisesti lauloin itse hiljaa mukana, niin nostalgista sen kuuleminen kaikkien näiden vuosien jälkeen oli. Osasin sanatkin edelleen ulkoa. Pikkusiskoni kirjoitti ylioppilaaksi Kallion lukiosta, jota myös siis myös itse kävin vuosia sitten, siksi nostalgiaryöppy :)

- minulle tarjottiin kirjallisuudentutkimuksen maisteripaikkaa Helsingin yliopistolta, jonka luonnollisesti otin vastaan, jee!

- muutimme heinäkuun alussa poikaystävän kanssa saman katon alle isoon, valoisaan kaksioon ja olenkin siis tätä nykyä avovaimo. Vaikka olemme asuneet yhdessä alle kuukauden, josta siitäkin olleet pari viikkoa reissussa, tuntuu vaikealta muistaa, miten oikein jaksoimme rampata kahden asunnon välillä niinkin pitkään. Tai no, poikaystävä jaksoi, hän taittoi sitä matkaa paljon mua useammin. On ihanaa asua yhdessä.

- reppureissasimme heinäkuussa pari viikkoa Balkanin niemimaalla. Kävimme Unkarissa, Serbiassa, Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Sloveniassa. Matkustimme paljon junilla ja busseilla, uimme Adrianmeressä ja nautimme jatkuvasta auringosta ihan satasella.

- valmistuin humanististen tieteiden kandiksi heinäkuun puolivälissä, jee!

- ja tilattiin HBO, no koska Game of Thronesin seiskakausi tatataaaaaaa! Tietenkin. Plussana myös se, että voin vihdoin katsoa Big Little Liesin loppuun JA tsekata kohutun The Handmaid's Tale -sarjan! Poikaystävä puolestaa katselee tyytskärinä Californicationia, joten kaikki voittavat.

Mun kesälomani loppui viikko sitten ja palasinkin viime lauantaina töihin. Nyt edessä onkin muutama viikko täysipäiväistä työntekoa, kunnes elokuun lopussa alkavat tuutor-velvollisuudet ja pian sen jälkeen ensimmäiset maisteriopinnot!

Lähden tulevaksi viikonlopuksi rakkaan ystäväni luo "landelle" (lue: kehä kolmosen ulkopuolelle, hehe). Lisäksi lähitulevaisuudessa edessä on reissua niin sohvakaupoille, Ikeaan kuin Porvooseenkin. Yritän myös parhaani mukaan nauttia kesästä: lukea hömppäkirjoja, tutustua uuteen asuinalueeseeni lähiseutuineen ja hengittää kesä-hesaa sisuksiini täysin siemauksin.

Mulle kuuluu siis ihan tosi hyvää just nyt.

Mitä teille kuuluu?

xx,

Anna